2256

Sari Purmonen

Sairaanhoitaja, vara-aluevaltuutettu

Vantaa

1977

Olen Sari Purmonen, Vantaan Ruskeasannalla asuva 47-vuotias sairaanhoitaja. Perheeseeni kuuluvat mieheni, kolme poikaamme ja kaksi koiraamme. Olen ehdolla Vantaan-Keravan hyvinvointialue-, sekä Vantaan kaupunginvaltuustoon. Päätöksiä tehdessäni mietin, millaisen paikan haluan jättää lapsillemme ja heidän tuleville sukupolvilleen. Haluan, että lapsemme voivat kasvaa turvallisessa ympäristössä, jossa koulujen pihoilla kaikilla on hyvä olla ja kaupungin leikkipuistot tarjoavat iloa niin pienille kuin suuremmillekin. Haluan, että jokaiselle nuorelle löytyy mielekäs harrastus, joka estää syrjäytymistä ja antaa onnistumisen kokemuksia. Haluan, että jokainen vanhus saa arvokasta hoitoa ja lämmintä kohtaamista – ettei kukaan jäisi yksin, kun apua tarvitaan. Työskentelen yksikön johtajana kotihoidon yrityksessä, koen olevani onnekas, koska saan tehdä työtä, jota rakastan. Suoritan parhaillaan ylempää korkeakoulututkintoa terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen linjalla. Olen toiminut myös yrittäjänä. Minulle tärkeää on rakentaa yhteisö, jossa yhteistyö tekee unelmista mahdollisia ja jossa jokaisen panosta arvostetaan. Lähdetään yhdessä rakentamaan parempaa huomista – niin lapsillemme, nuorillemme kuin vanhemmalle väestöllemme. Sinun puolellasi, Sari Purmonen Kokoomus