Paikallisia kysymyksiä

Kansanedustajien blogit

Miten voi olla, että edes valtiovalta ei kykene murtamaan tätä vuosikausia vallinnutta järjestelmää, että palkansaajajärjestöt päättävät tämän maan asioista? Miten on mahdollista, että saavutetuista eduista ei voida luopua, vaikka maa on tässä kunnossa?
Näitä olen miettinyt useampaakin kertaan. Jossain vaiheessa Suomi törmää seinään ja siinä vaiheessa on pakko antaa periksi. Esimerkiksi paikallinen sopiminen on ainoita yhteisesti sovittavissa olevia tapoja nostaa yritysten kannattavuutta ja Suomen kilpailukykyä. Mutta mitä järkeä on paikallisella sopimisella, jos työehtosopimukseen tulee pykälä, että henkilökohtaisen TES:n mukaisen palkan alle ei voida paikallisesti neuvottelemalla mennä?
Minulla näköjään riittää kysymyksiä.

Koko paikallisen sopimisen ideahan on, että se muuttaisi vanhanaikaista systeemiä, jossa ylhäältä päin päätetään, minkä verran yrityksellä on varaa maksaa palkkaa – ja ylhäältäpäin päätetään, minkä summan alle kukaan ei muka suostu tekemään töitä. Melkoista jäykkyyttä, melkoista yksilön päätöksentekokyvylle naureskelua.
Jokainen yritys on erilainen ja jokaisella on erilaiset toiminta-edellytykset. Siksi palkoista ja työajoista ja ehdoista pitää jokaisen yrityksen sopia sisäisesti. Jotta systeemi saataisi läpinäkyväksi, työntekijät pitäisi ottaa mukaan päättäviin elimiin, joko johtoryhmään tai pörssiyhtiöissä hallituksiin. Näin työntekijät ymmärtävät yrityksen taloudellisen tilanteen ja menestymismahdollisuudet – näkemykset työnantajan kanssa lähentyvät, näin uskon.
Sitä paitsi paikallinen sopiminen muuttaisi nykyistä järjestelmää, joka suosii isoja yrityksiä. Niiden on helpompi hallinnoida sekamelskaa, jonka eri työehtosopimukset tuovat. Alle viidenkymmen henkilön yrityksissä voi olla työntekijöitä monelta TES-alalta – ja jokaisen kanssa tulisi soveltaa eri työehtosopimusta.
Paikallinen sopiminenhan on myös työntekijän etu. Näin voidaan sopia työajoista, lomista ja muista työntekijään liittyvistä asioista – ilman että täytyy plärätä monisivuista työehtosopimusta. Kenen etu on se, että jos yrityksellä menee huonosti, se ei voi laskea ikinä palkkoja ja tämän takia yritys menee konkurssiin. Kysyn taas: ovatko menetetyt työpaikat muka pikkujuttu? Onhan se näinkin, että jos yrityksellä menee hyvin ja työntekijät voivat hyvin, niin palkkoja voidaan nostaa. Tätä tietysti epäillään, mutta minä uskon, että paikallisen sopimisen myötä yritysten kilpailu hyvistä työntekijöistä voi koventua. Se pakottaa myös palkitsemaan hyvinä aikoina.

Halutaanko oikeasti, että yritykset palkkaavat lisää työntekijöitä ja halutaanko oikeasti helpottaa niiden mahdollisuuksia sopia asioista työntekijöiden kanssa? Ei siltä näytä. Oli suuri virhe laittaa paikallinen sopiminen samaan pakettiin yhteiskuntasopimuksen kanssa. Nyt paikallisesta sopimisesta on tullut kynnyskysymys, vaikka se ei kuulunut koko pakettiin alun perin mitenkään keskeisenä asiana. Nyt SAK käyttää tilaisuutta hyväkseen ja kiristää tällä paikallisen sopimisen ehtoja – se tietää, että Suomi tarvitsee ja hallitus haluaa yhteiskuntasopimuksen.
Esimerkiksi itse yritysjohtajana olen antanut työntekijöille erityisvapaita, jos hänellä on ollut jonkinlaisia henkilökohtaisia ongelmia. Vaikka lain mukaan minulla ei olisi ollut siihen mitään pakkoa, silti aina on päästy sopimukseen. Se on työnantajan etu, että työntekijä voi hyvin ja siksi olisi järjetöntä olla haluton sopimaan työpaikoilla. On tietysti tärkeää, että yrityksessä on hyvä henki, siellä on hyvä tehdä töitä ja kaikki saavat asianmukaisen palkan. Ei ihmistä muulla motivoida – jos yritysjohto ei tätä tajua, yritys kuolee – oli TESsiä tai ei.

 

Julkaistu Iltalehdessä 26.2.2016

The post Paikallisia kysymyksiä appeared first on Hjallis Harkimo.