Ai joku sopimus – vmp, wtf, iha sama

Kansanedustajien blogit

En tiedä, ehkä alan olla liiankin sisällä politiikassa, mutta ihmettelen koko ajan enemmän julkisen keskustelun luonnetta. Viimeisimpänä esimerkkinä on juuri syntynyt yhteiskuntasopimus. Sen käsittely – ainakin näin aluksi – on ollut varsin kummallista.

Ensinnäkään aiheesta ei ole syntynyt juuri mitään keskustelua. Tai anteeksi, onhan: yllättävän moni uutisväline tai vähintään useampi heidän someseuraajistaan on huomannut, että Alex Stubb ja Juha Sipilä tekivät urheilullis-rennon nyrkkitervehdyksen tiedotustilaisuudessa.

No tästähän meille sukeni jo keskustelunaihe mediallekin: eikö vain siinä ihan selvästi tehty pilkkaa köyhistä, että näin niitä kyykytetään! Oikeasti kyseessä oli millä tahansa mittakaavalla pieni ele, jonka merkityksistä käytävä keskustelu kertoo kyllä eniten median ja ihmisten ajattelukyvyn tilasta.

Toinen vaihtoehto olisi ollut esimerkiksi perätä perusteluja tutkimuslaitoksilta, jotka ovat tietävinään, kuinka monta työpaikkaa tämä nimenomainen yhteiskuntasopimus tuo. En usko hetkeäkään, että tarkkojen lukujen antaminen näin monimutkaisessa asiassa on ylipäänsä mahdollista. Silti niin valtiovarainministeriö kuin muutkin tutkimuslaitokset sen muka tietävät.

Ajattelen, että poliitikot ja muut päättäjät vaativat laitoksilta ja tutkijoilta lukuja. Ja he antavat niitä, vaikka tietävät itsekin, että todella moni muuttuja laskelmissa on pelkkä hähmäinen arvio.

Minulla on kyllä yksi arvaus syyksi, miksi keskustelu on niin hiljaista. Maahanmuuttokeskustelun luonne on saastuttanut muutkin yhteiskunnalliset keskustelunaiheet. Kun enää ei tunnu olevan tilaa ihan normaalille ja järkevälle tilanteen pohtimiselle, niin nimenomaan normaalit ja järkevät ihmiset vetäytyvät keskustelusta.

Jäljelle keskustelemaan jäävät vain pieni rasistinen huutosakki sekä joukko yksittäisiä muita ääniä. Ylen A2-turvattomuusilta oli tästä hyvä esimerkki. Meillä on niin paljon erimielisyyttä keskustelun tavoista ja sopivista keskustelukumppaneista, että se itse asiassa alkaa jo estää keskustelua.

Yhteiskuntasopimuksesta haluaisin kyllä puhua enemmänkin, mutta en nyt viitsi. Sen verran politiikkaa olen oppinut, että ei omien tekemää sopimusta pidä enempää arvostella. Että sikäli ymmärrän kyllä ihmisten varovaisuutta keskusteluun.

Mutta jos takerrumme jatkuvasti yksittäisiin ilmauksiin ja eleisiin, ja teemme niistä johtopäätöksiä keskustelijoiden motiiveista, niin olemme kyllä ajautuneet kauaksi maailmasta, jossa keskustelijoita kiinnostavat argumentit eivätkä ulkokohtaiset huomiot.

Maahanmuuttokeskustelu on melkein jo tuhottu. Toivoa sopii, että sama ei käy myös muulle yhteiskunnalliselle keskustelulle.

Julkaistu Iltalehdessä 4.3.2016

The post Ai joku sopimus – vmp, wtf, iha sama appeared first on Hjallis Harkimo.