Kukaan ei tullut kesän aikana järkiinsä

Kansanedustajien blogit

Kesällä oli aikaa välillä istuskella vain ja pohdiskella. Saatoin olla tunninkin paikallani, mikä on minulle paljon, kuten saatatte arvata. Jotenkin aloin uskoa, että tolkun lamppu syttyisi kesän aikana useamman suomalaisen päähän.
Mutta ei siltä näytä. Syksy on alkanut uutisilla, joista ymmärtää, että edelleen pienet ammattiryhmät kaataisivat etujensa vuoksi minkä tahansa yhteiskuntasopimuksen, jos vain voisivat. Ja kun jotkut ehdottavat, että työntekijöitä pitäisi voida palkata helpommin ja halvemmalla, jotta työpaikkoja ylipäänsä olisi, vastustus on yhtä kovaa.
Eli mitään ei ilmeisesti voi tehdä, paitsi ”kehittää parempia tuotteita”, niin kuin vasemmisto vaatii. Helpommin huudeltu kuin tehty. Suomen suunta pitäisi saada muuttumaan ja jotain todellakin tarttis tehdä. Kannustinloukkuja pitäisi purkaa, liikennekaari pitäisi saada eteenpäin, yrittäjien elämää pitäisi helpottaa, irtisanominen pitäisi olla helpompaa, uusia työntekijöitä pitäisi saada palkattua helpommin ja halvemmalla, nuorisotyöttömyyttä pitäisi vähentää rakentamalla porkkanoita heidän palkkaamisekseen. Asioita on vaikka kuinka paljon, lista on pitkä kun nälkävuosi.

On selvää, että työpaikkojen suhteen elämme niukkuuden vuosia vielä pitkään. Silloin on mielestäni mieluummin hyväksyttävä mieluummin niukka tulo silpputöistä kuin niukka tulo pelkillä suorilla tulonsiirroilla. Rakenteiden on muututtava vastaamaan globaalin talouden todellisuutta. On kaunis ajatus, että kaikille pitäisi riittää työpaikkoja, joissa on täysi työaika, asumiseen riittävä palkka ja lomat päälle. Uskon, että sellaisia työpaikkoja riittää tulevaisuudessa yhä harvemmalle. Emme voi jäädä unelmoimaan.

Siksi nyt on muutosten aika. Tekemättömästä työstä ei voi maksaa ylimääräistä. Tällä tarkoitan kaiken maailman lisiä, joita maksetaan, vaikka tuottavuus ei parane. Paikallisesti pitäisi päästä sopimaan työajoista ja palkoista.
Miksi sitten näitä asioita ei saada tehtyä, vaikka velkaannumme koko ajan enemmän ja enemmän eikä vienti vedä? Vastaus on yksinkertainen: kukaan ei halua luopua saavutetuista eduista. No ei tietysti tarvitsekaan: uskon, että yllättävän monen osapuolen edut katoavat joka tapauksessa, kunhan olemme kansantaloutena oikein kunnon liemessä.

Nyt me jaamme kaikille sellaista, johon meillä ei ole varaa. Elämme yli varojen ja siihen on tultava loppu, joko hyvällä tai pahalla. Sen olen huomannut, että suomalaisen päätöksenteon rakenteet ovat niin jäykät, että edes maan hallituksen on vaikea viedä tahtoaan läpi.
Voi olla, että kun seuraavan kerran maamme rysähtää kriisiin, joudumme katsomaan uusin silmin ihan koko systeemiä.