Eduskunta voisi vilkaista peiliin

Kansanedustajien blogit

Tällä viikolla eduskunnassa on käsitelty budjettia. Mutta eduskunta ei ole ollenkaan ensimmäinen paikka, jossa budjetin numeroita on pyöritelty.
Ensin budjettiluonnos on valmisteltu virkamiesten toimesta. Sen jälkeen valtiovarainministeriö on käynyt sen läpi ja neuvotellut erikseen jokaisen ministeriön kanssa. Sitten pääpuolueiden trio on viimeistellyt ehdotuksen klassisella poliittisella Jokaiselle jotakin -periaatteella. Keskustalle annettiin maatalouden kriisipaketti, perussuomalaisille Lex Lindström ja kokoomukselle kunnia päivähoitomaksujen korotuksen poistosta. Siinä ne tärkeimmät, kaikki muu palaa valmisteluun.

Tätä olemme sitten käsitelleet monta päivää. Ensimmäisen kolmen tunnin aikana hallituspuolueen kansanedustajat puolustivat budjettia samoilla sanoilla kymmeniä kertoja, kun taas oppositio haukkui hallitusta omilla mantroillaan ja samoilla ilmaisuilla myös kymmeniä kertoja.
Ei tarvitse olla kauhean fiksu ymmärtääkseen puolueiden viestin, kun samoja asioita toistetaan edestä ja takaa. Miten on mahdollista, että hallituspuolueen edustajat eivät löydä budjetista mitään kritisoitavaa tai oppositio mitään hyvää?

Päätöksentekojärjestelmämme käytännöissä ei ole kyllä näiltä osin mitään järkeä. Kaikkien pitää tietysti saada puhua osansa, joten puheet jatkuvat pitkin iltaa. Samat asiat tulevat taas esiin, sillä erotuksella, että kukaan ei ole niitä kuuntelemassa. Mutta pitäähän sitä puhua, että saa puheestansa merkinnän aikakirjoihin ja tilastoihin.
Se on tärkeää, muutenhan iltapäivälehdet pääsevät irvailemaan, kuinka vähän sejase on taas tällä istuntokaudella puhunut.

Olen minäkin noussut jo kerran puhujanpönttöön. Silloin paikalla oli viisi edustajaa kuuntelemassa. Mitä siinä on järkeä? Miksei puheita voi vain jättää sisään johonkin järjestelmään sen sijaan, että ne pitää käydä pöntössä lausumassa? Miksei kansanedustajille voisi määrätä tiettyä pakollista aikaa, joka istuntosalissa pitää olla. Siinä ajassa ehtisi debatoida ja loput mielipiteet kirjattaisiin kaikille kansalaisille avoimeen järjestelmään.

Joku muutos olisi hyvä saada. On turhauttavaa istua tuntikaupalla ja odottaa omaa vuoroaan ja kun sen sitten saa, paikalla ovat enää seuraavat puhujat. Tämä systeemi on aikansa elänyt. Toivon, että joku toimikunta alkaisi miettiä uudistusta. Se voitaisiin aloittaa budjettikirjan digitalisoinnilla.
Eduskunnassa ja valiokunnissa saa niin paljon paperia, että tässä voisi alkaa tehdä pientä sivubisnestä paperinkeräyksellä. Kun kerran kaikkialla toivotaan työtehon nostoa, niin voisi sitä miettiä myös eduskunnassa.