Arabiemiraatit – absurdia mutta totta

Kansanedustajien blogit

Viime viikolla 3 päivää Arabiemiraateissa 19 suomalaisyrityksen kauppoja edistämässä. Erikoinen maa, jonka muodostavat Dubai, Abu Dhabi ja viisi muuta emiraattia. Kussakin absoluuttinen valta perinnöllisellä sheikillä. Yhdessä he muodostavat koko maassa valtaa käyttävän hallitsijoiden neuvoston. Ohessa video, josta voi aistia tunnelmaa, kun tapaamme Sharjahin emiraattia hallitsevaa sheikkiä.

Mikään ei oo mahdotonta…

Emiraateissa absurdit mittasuhteet tuntuvat vallitsevan monessa, myönteisestikin. Dubain sähköyhtiön toimari kertoi käynnistelevänsä investointia maailman suurimpaan 5000 MW aurinkosähköhankkeeseen, joka siis vastaa yksin lähes puolta Suomen sähköntuotantokapasiteetista! Yleensä kerron tarinaa Suomen hyvinvointi-ihmeestä sadassa vuodessa Euroopan peränpitäjästä eturiviin. Emiraateissa sama on tietyssä mielessä tapahtunut 30 vuodessa.

Ehkä muutoksen nopeus tekee luontevaksi sellaiset hankkeet, jotka Euroopassa tuntuvat haihattelulta. Dubain pilvenpiirtäjät ja 8-kaistaiset moottoritiet turruttavat pian siihen, ettet hätkähdä kuullessasi, että Dubai aikoo käyttää vuoden 2020 maailmannäyttelyyn 30 miljardia euroa. 10 vuotta sitten Dubain ja Abu Dhabin välisellä n. 100 km matkalla näki kuulemma kameleita, nyt lähinnä lasipintaisia taloja.

Trumpin ilmastonuivuuden keskellä oli innostava jutella erittäin skarpin energiaministerin kanssa, joka kertoi, että uudessa kilpailutuksessa aurinkosähköhankkeiden syöttötariffi asettui tasolle 2,4 eurosenttiä/kwh, mikä on siis selvästi alle sähkön hinnan Suomessa!

Pohjoismaissa me jotka puhumme sähkön varastointiratkaisuista edes tulevaisuuden tärkeänä haaveena pidämme itseämme visionääreinä. Vaikutuin todella Masdar-yhtymän toimarin kertoessa heidän jo rakennuttamastaan hankkeesta, jossa keskitetyillä peileillä synnytetty aurinkosähkö (CSP) on varastoinnin jälkeenkin jo meikäläisittäin toimivalla hintatasolla. Jos aurinkosähkön varastointi ratkeaa, vain tyhmyys estää ihmiskunnan selviämisen.

Pari viikkoa VTT:n edustajat kertoivat kärjekseen emiraateissa hiilidioksidin talteenoton ja hyötykäytön. Pidin idealismina: CCS oli puheissa 10v sitten ja hukkui kannattamattomuuden suohon. Mutta ei: Emiraateissa aloite osui kuin kuuma veitsi voihin kun ovat jo toteuttamassa yhtä hanketta, jossa 800 000 tCO2 kerätään terästehtaasta ja johdetaan 40km putkella hyötykäyttöön kaasukentän paineiden hallintaan.

Onnea mutta keille kaikille?

Huipulle kurkottava maa tarvitsee tietysti onnellisuusministeriön -ja ministerin. Reissussa selvisi myös, että tuon ministeriön keskeinen tehtävä on analysoida mitä ihmiset oikeastaan haluavat ja miten hallituksen toimet tähän vastaavat. Kaikesta päätellen sheikit ovatkin tarkkoja siitä, että kansalaiset voivat hyvin ja huoliin vastataan. Tavoitetta helpottaa se, että vain kymmenesosa maan asukkaista kuuluu etuoikeutettuun kansalaisten luokkaan. 90 % maan asukkaista on ulkomaalaisia – pääosin Intiasta tullutta kouluttamatonta työvoimaa, mutta myös koulutettua asiantuntija- ja johtajaresurssia. 1500 suomalaista expattiakin on iso porukka – enemmän kuin meitä on Venäjällä.

Reilua on todeta myönteinen ero moniin naapurimaihin: 70 % yliopistoista valmistuneista on naisia. Kyse ei ole pohjoismaasta, mutta naisia näkyi monissa tehtävissä ja kanssakäyminen työyhteyksissä oli suhteellisen luontevan oloista. Maalissa ei toki olla.

Hyvä veli -meininkiä?

Emiireissä vallitsee markkinatalous. Mutta kannattaako merkittäviä investointitavaroita myydä ilman paikallisen ”hyvän veljen” palveluita? Useimpien mielestä ei. Toistuvasti törmäsi jonkinlaisiin ylhäisyyksiin, joiden edustama yhtiö tarjosi hyvää tuuria myyntiponnisteluissa tuotonjakosopimusta vastaan. Kuvioon johdattelee myös se, että erityistalousalueiden ulkopuolella ulkomaalainen voi omistaa yrityksestä korkeintaan 49%.

Sheikkitalous näyttää hoitavan suhteellisen hyvin öljystä kertyneiden varojen muuttamista investoinneiksi ja kehitykseksi. Haasteet taitavat kasvaa, kun pitäisi samalla hypätä start-up kumouksen kyytiin. Sinänsä hurjan imartelevaa meille, että emiraateissa moni silmää tekevä tiesi Suomen Slush-tapahtuman. Ja halusi sen sivutapahtuman pian emiraatteihin. Dubain ja Abu Dhabin välille syntyi heti kisa. Mutta kun Slushin toimarille soitettuani sanoin, että Slush tarvitsee non-governmental, non-profit vastapuolen paikalliseksi pääjärjestäjäksi, isännät olivat kerrankin hiljaisia. Löytyykö maasta toimintakykyistä yhteisöä, joka olisi aidosti non-governmental ja non-profit?

Sotkut energiaksi

Minusta on hyvä, jos suomalaisyritysten ratkaisuilla voidaan ratkaista mahdottoman kasvuloikan haasteita ja jos voimme samalla luoda työpaikkoja Suomeen. Siksi teimme tosissamme töitä 19 mukanani olleen suomalaisyrityksen keissien eteen. Erityisesti meillä taitaa olla momentumia jätehuollossa, jonka hukattuun energia- ja materiaalipotentiaaliin maa on juuri heräämässä. Kovasti kiinnostavat myös älykkäät kiinteistöratkaisut maassa, joka haluaa rakentaa jatkuvasti maailman korkeimpia pilvenpiirtäjiä, joiden viilennys syö nykyisellään tajuttoman paljon energiaa. Olikin ilo huomata, että muutamat yritykset ovat juuri lähellä merkittäviä kauppoja ja taisivat ottaa muutaman ratkaisevan askeleen reissulla!

Team Finland -reissun teho riippuu siitä, miten hyvin yritykset ovat etukäteen valmistelleet keissinsä ja miten hyvin minä ja muut esitaistelijat pystymme pitchaamaan ja vaatimaan isänniltä jatkoastekeleiden määrittelemistä kun aistimme, että tuosta kohtaa voisi päästä maaliin.

Emme voi yrittää yrittäjän puolesta emmekä päättää hänen puolestaan kannattaako riskeerata seuraavan vuoden liikevoitto uuden kohdemaan follow-up ponnistuksiin. Voimme osaltamme madaltaa jatkotyön kynnystä mm sillä, että ministerivetoista matkaa seuraa järjestelmällisesti follow-up reissu virkamiesjohdon suunnalta ja koukku jolla isännät saadaan lähettämään relevantti porukka tänne päin.

Tällä kertaa poimimme naftaliinista vuonna 1989 Suomen ja emiraattien välillä solmitun taloudellisen yhteistyön sopimuksen ja löimme talousministerin kanssa kättä päälle talouskomission elvyttämisestä alkusyksyyn osuvalla istunnolla. Infraministeriö lupasi kanssa oman delegaationsa tutustumaan jätteestä energiasta ratkaisuihin. Painetaan päälle.

The post Arabiemiraatit – absurdia mutta totta appeared first on Kai Mykkänen.