Tähtiä kuin Soinin silmissä

Kansanedustajien blogit

Tämä viikko on ollut lasten hiihtolomaviikko, eikä se ole mennyt ihan putkeen. Ensin minulle kävi vähän niin kuin ulkoministeri Soinille ja liukastuin yhtenä aamuna, kun olin kävelemässä. Löin pääni oikein kunnolla, niin että näin tähtiä ja niskani venähti ja se on ollut kipeä koko viikon. Joku irvileuka jo kysyi, liukastelevatko hallituspuolueet kaikki jo samalla tavalla.

Yhtä kaikki en päässyt viemään poikiani hiihtämään, niin kuin minut aina vietiin, kun olin pieni. Paitsi niskakipu, sitä esti myös ajan vähyys. Olen pyyhkinyt kalenteristani pois kaiken ylimääräisen ja tehnyt vain pakolliset työt, koska olen halunnut viettää poikieni kanssa niin paljon aikaa kuin mahdollista. Mutta kun on eduskuntaan valittu, ne työt on ollut pakko tehdä, joten aikaa pojille ei harmikseni ole ollut lainkaan tarpeeksi. Yhden kelkkaretken olemme tehneet ja paistaneet makkaraa nuotiolla, joka oli kyllä hieno hetki ja josta kaikki nauttivat.

Toivottavasti siinä on pieni hyvä muisto pojille. Itse muistan ensimmäisen hiihtolomaviikkoni, kun lähdimme kuplavolkkarilla isän, äidin ja veljeni kanssa Rukalle. Matka kesti mielestäni ikuisuuden, vaikka yövyimme matkalla. Kun sitten pääsimme Kuusamoon, majoittuminen oli vanhassa koulussa, jossa kaikki nukuimme samassa huoneessa.

Jo ensimmäinen nousu Rukan hiihtohississä oli katastrofaalinen. Meillä tuli veljeni kanssa riitaa ankkurihississä ja hän tönäsi minut kumoon. Hissi vei minua pitkän matkaa ja siitä sitten sairaalaan. Jalka lastoitettiin, enkä päässyt hiihtämään metriäkään. Mutta jotenkin kuitenkin nautin, kun sain olla yhdessä perheeni kanssa.

Monta kertaa vietin hiihtolomiani myös Keski-Suomessa. Sorsakoskella serkkujeni kanssa hiihdettiin, hypättiin mäkeä ja luisteltiin. Ne olivat ikimuistoisia hetkiä, jotka tulevat aina mieleen, kun joku mainitsee sanan hiihtoloma.

Kaiken tämän haluan kertoa siksi, että pidän hiihtolomahetkiä lapsille tärkeänä. Ne ovat koko perheelle henkireikiä ja ne muistaa lopun elämäänsä. Maailma ei tietenkään ole oikeudenmukainen. On iso joukko lapsia ja vanhempia, jotka eivät pääse kesä- tai hiihtolomillaan matkustamaa mihinkään, koska vanhemmilla ei ole mahdollisuuksia toteuttaa niitä.

Kukaan ei voi valita mihin syntyy ja mitkä ovat omat lähtökohdat. Siksi yhteiskunnan pitää pitää huolta niistä, jotka eivät pärjää. Silti emme koskaan pääse siihen, että kaikki voisivat matkustaa minne haluavat – mutta se ei tarkoita, etteikö hiihtolomalla voisi silti olla pieniä ja isoja hyviä hetkiä perheen kanssa, vaikka kotikaupungissa.