Mihin tarvitaan maakuntapäättäjää?

Kansanedustajien blogit

Sotelait ovat eduskunnassa. Teemme vuosikymmenten uudistusta; nyt on tehtävä huolella.

Mielestäni olisi pohdittava sitä, että luovumme erityisesti näin uudistuksen alkuvaiheessa poliittisesta, vaaleilla valitusta tasosta maakuntien päätöksenteossa. Varsinkin, jos valinnanvapauslainsäädäntö viivästyy. En itse näe järkeä järjestää puolen vuoden päästä maakuntavaaleja, kun emme vielä edes tiedä, mikä maakuntavaltuutettujen rooli tulee olemaan.

Maakuntien päätösvalta on joka tapauksessa pieni, kun edetään nykyisen soteratkaisun tai sen muunnelman turvin. Palvelulupaus on valtakunnallinen ja palveluiden rahoitus järjestetään valtion budjetista. Mitä poliittista päätäntävaltaa jää – tai edes pitää jäädä – maakuntapäättäjille?

Palveluiden järjestämisvastuusta osa siirtyy markkinoille – yhteisten ja tasavertaisten pelisääntöjen puitteissa – mikä on asiakkaiden valinnanvapauden keskeinen lähtökohta. Jos ei siirry, joku on mennyt pieleen. 

Maakuntien pääasiallinen tehtävä soteratkaisussa on huolehtia palvelulupauksen ja kilpailun toteutumisesta alueella. Siihen riittää tehokas ja osaava virkamiesjohto. Esimerkiksi markkinapuute on osoitettava objektiivisesti. Maakunnalla pitää olla oikeat kannustimet, ja tämän varmistamiseksi riittää uudistuksessa joka tapauksessa vielä tehtävää.

Poliittiset maakuntapäättäjät eivät kannustimia parantaisi, sillä rahoitus on ulkoistettu täysimääräisesti valtiolle, riippumatta siitä miten erikoissairaanhoito järjestetään.

Nyt on riski, että valtuutetut valitaan tehtävään, jota ei varsinaisesti ole olemassakaan. Silloin reipas poliitikko alkaa helposti keksiä itselleen ylimääräistä vastuuta. Jos olisimmekin muutaman vuoden päästä tilanteessa, jossa maakuntien määrää joudutaan kustannus- ja järkisyistä supistamaan, sitä on entistä hankalampi tehdä, kun sitä ovat maakunnan hallintotyöntekijöiden lisäksi torppaamassa vaaleissa valitut valtuutetut.

Tulevaisuudessa on mahdollista, että kuntien tehtäviä siirretään laajemmin maakunnille ja myös se, että maakunnat saavat verotusoikeuden. Poliittinen päätäntävalta tulee mielestäni siirtää maakuntatasolle vasta aidon budjettivallan myötä.

Tämä on omaa puolivilliä pohdintaani eikä edusta minkään edustamani ryhmän kantaa. Asia olisi hyvä keskustella auki, nyt kun tärkeiden päätösten aika lähestyy. Kuulen mielelläni kaikki hyvät perustelut poliittisten maakuntapäättäjien puolesta!