Säätiöiden pääomia tarvitaan talouskasvun tueksi

Kansanedustajien blogit

Yleishyödyllisillä yhdistyksillä, säätiöillä ja kommandiittiyhtiömuotoisilla pääomasijoitusrahastosijoituksilla tulisi olla neutraali asema suhteessa muihin sijoitusluokkiin. Valtiovarainministeriössä työstetään selvitystä pääomatuloverotuksesta, omaisuuden verotuksesta ja eri sijoitusmuotojen neutraalista verokohtelusta.

Konkreettinen teko olisi purkaa hallitusohjelman linjauksen mukaisesti verohaittoja, jotka estävät säätiöitä sijoittamasta suomalaisiin pääomasijoitusrahastoihin. Toimenpide toisi kevyin lakimuutoksin arviolta 200 miljoonaa euroa lisää pääomia kotimaisille kasvuyrityksille vähentämättä verotuloja. Lakiin tulisi kirjata, että pääomasijoitusta harjoittavasta yhtymästä saatu tulo ei ole yhteisön veronalaista elinkeinotuloa.

Suomi tarvitsee nykyisessä taloudellisessa tilanteessa kaikki käytettävissä olevat pääomat yritysten ja uusien innovaatioiden rahoittamiseksi. Valtiovarainministeriön tuoreessa katsauksessa nostettiin tämän vuoden talouden kasvuennustetta, mutta ennustettiin vaimeaa kasvunäkymää pitkällä aikavälillä. Säätiöiden kannustaminen pääomasijoitusten lisäämiseen tehostaisi pitkän aikavälin taloudellista kasvua juuri kasvuyritysten pääomituksen kautta.

Suomalaiset pääomasijoittajat sijoittavat nykyisin puoli miljardia euroa vuosittain pienten ja keskisuurten yritysten kasvun rakentamiseen. Potentiaalia kasvun tukemiseen olisi huomattavasti enemmän, sillä kotimaisilla säätiöillä on tällä hetkellä 20 miljardia euroa pääomaa. Mäkelän mukaan Suomen taloudellisen kasvun kannalta olisi hyödyllistä, että kyseiset varat voitaisiin kohdentaa entistä tehokkaammin tukemaan tulevaisuuden kasvua. Verotuksellisista syistä johtuen Suomessa säätiöiden osuus pääomasijoitusrahastoissa oli Suomessa 2,6 %, kun vastaavasti Ruotsissa luku on jopa 7,5 % (2013-2015).

Yksinkertaisen muutoksen myötä yleishyödyllisillä yhteisöillä olisi paremmat edellytykset hoitaa sijoitusvarallisuuttaan, mikä tarkoittaisi suomalaisten kasvuyritysten pääomittamista ja innovaatiotoiminnan rahoittamista.

Kirjallinen kysymykseni aiheesta

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Kysymys/Sivut/KK_275+2017.aspx