Perustuslain sotemaraton maalissa – tältä erää

Kansanedustajien blogit

Perustuslakivaliokunta on ollut tiukan paikan edessä viimeiset kolme kuukautta, kun valiokunta on käsitellyt sote-uudistusta koskevia lakeja. Arvioitavat esitykset ovat erittäin laajoja kokonaisuuksia. Hallituksen esitysten yhteenlaskettu sivumäärä on 1493 sivua, esityksiin sisältyy 41 lakiehdotusta ja niissä on yhteensä 748 pykälää. Useiden tuntien mittaisia kokouksia on ollut yhteensä yli 60 ja asiantuntijakuulemisia 34. Aikataulu- ja työpaineesta selvittiin hyvin ja lausunto tuli valmiiksi jopa päivän etuajassa.

On luonnollista, että kun lainsäädännön käytävistöön viedään suuria uudistuksia, niin yksittäiset osat voivat saada kolauksia seinistä. Aikataulullisten syiden johdosta myös asiantuntijat ja kansanedustajat ovat joutuneet venymään uudenlaisiin suorituksiin. Sote-uudistus on historiallisen suuri uudistus ja valtiosääntöoikeudellisesti on käsitelty alueita, joilta ei ole ollut aiempaa valtiosääntöoikeudellista tulkintaa.

Perustuslakivaliokunta katsoo lausunnossaan, että sote-uudistus kaipaa korjauksia sekä maakuntalakiin, sote- järjestämislakiin, voimaanpanolakiin että valinnanvapauslakiin. Keskeisimpiä ongelmia olivat mm, että:

  • Maakuntien inevstointien asetuksenantovaltuus on liian avoin
  • Soten alueellista yhteensovittamista, kehittämistä ja yhteistyötä varten olevien viiden yhteistyöalueen muodostamista koskeva asetuksenantovaltuutus on liian avoin
  • Kunnan omaisuuteen liittyviin omaisuusjärjestelyihin tarvitaan kompensaatiosääntely
  • Maakuntia ei voida velvoittaa yhtiöittämään valinnanvapauden piiriin kaavailtuja julkisia sote-palveluja, eli oman tuotannon kielto on poistettava
  • Valinnanvapauksen toimeenpanon aikataulua ja vaiheistusta on myös tarkasteltava.
  • Asiakasseteliä ja henkilökohtaista budjettia sekä subdelegointia koskevan sääntelyä tulee rajata ja täsmentää
  • Pilotointiin osallistuvien alueiden säätämisestä ja eräiden asetuksenantovaltuuksia tulee täsmentää

Uudistuksen läpiviemiselle on kuitenkin painavia perustuslaillisia syitä ja valiokunta katsoo, että uudistus on vietävä läpi ehdotetuin muutoksin. Valinnanvapauden laajentaminen vahvistaa lausunnon mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon kantaviin periaatteisiin kuuluvaa yksilön itsemääräämisoikeutta

Näkyvimmin perustuslakivaliokunnan huomioista on nostettu esiin yhtiöittämisvelvoitteen poitaminen. Toisin kuin väitetään, palvelujen yhtiöittäminen ei ole kokoomukselle kynnyskysymys. Palveluiden asiakas on meille tärkeämpi kuin rakenteet. Yhtiöittäminen nähtiin viranomaisten toimesta parhaana mahdollisena keinona taata kilpailuneutraalisuus palveluiden tarjoajien kesken.

Maakuntalaki, soten järjestämislaki ja valinnavapauslaki muodostavat yhdessä kokonaisuuden. Valinnanvapaus on kokonaisuuden keskeinen elementti, joka lisää peruspalveluiden saatavuutta ja laatua. Kokonaisuuden kannalta on ehdottoman tärkeää, että mainitut lait käsitellään korjattuina yhdessä ja yhtä aikaa myös tulevaisuudessa, kuten tähän asti on tehty. Ilman valinnanvapautta ei tule maakuntauudistusta.

Valiokunnan lausunnot kokonaisuudessaan