Pakolaiskeskustelu takertuu lillukanvarsiin

Kansanedustajien blogit

Suomalaista pakolaiskeskustelua kuvaa hyvin se, että hallituksessa kiistellään siitä, pitäisikö Suomeen ottaa 300 enemmän niin sanottuja kiintiöpakolaisia. He ovat ihmisiä, joille YK:n alainen UNHCR on antanut pakolaisstatuksen. Kehottaisin asianosaisia laittamaan asian mittakaavaan ja pääsemään nopeasti sopuun. Maailmassa kun arvioidaan olevan tällä hetkellä jopa 65 miljoonaa pakolaista.

Pelkästään Turkissa heitä on kolme miljoonaa ja Italiaan voi tulla päivässä sama kymmenen tuhatta turvapaikanhakijaa, joka meille tulee koko tänä vuonna. Ongelma on siis massiivinen ja alkaa eskaloitua, jos ja kun ilmastopakolaisuus ja muut ilmiöt ajavat ihmisiä yhä enemmän liikkeelle eritoten Afrikasta.

On selvää, että ratkaisut näin monimutkaiseen ongelmaan eivät voi olla kansallisia. Valitettavasti Euroopan unioni ei näytä olevan kykenevä toimimaan jämäkkänä, yhtenäisenä toimijana. Se ei edes saa jäsenmaitaan ottamaan vastaan niitä määriä turvapaikanhakijoita, joista yhdessä on sovittu.

Suorastaan makaaberiksi homma muuttui äskettäin, kun EU:ssa oli keskusteltu pakolaiskysymyksestä ja ratkaisuna ilmoitettiin, että EU kieltää kumiveneiden ja perämoottorien viennin Libyaan. Kuinka he edes kehtasivat esittää tuollaista vakavalla naamalla.

Suomella on omat kansainväliset velvoitteensa, jotka meidän on oikeudenmukaisuuden nimissä täytettävä. Se tuo mukanaan myös kansainvälisesti tuttuja ilmiöitä, kuten paperittomat. He ovat saaneet kielteisen turvapaikkapäätöksen, mutta eivät syystä tai toisesta poistu maasta, vaan oleskelevat täällä laittomasti. He ovat heikossa asemassa ja vaarassa joutua hyväksikäytetyiksi.

Tässä asiassa meidän olisi hyvä neuvotella esimerkiksi Irakin kanssa palautussopimuksen aikaansaamiseksi. Ymmärtääkseni Irakin puolella on halukkuutta sopimukseen – he tarvitsevat nuoria miehiä jälleenrakennukseen.

Siirtolaisuus on monimutkainen ilmiö. Samaan aikaan meidän pitäisi omalta osaltamme vaikuttaa lähtömaiden tilanteeseen niin, että pakolaisuuden juurisyyt – taloudellinen toivottomuus, korruptio, epätasa-arvo – paranisivat, ja toisaalta Suomi tarvitsee tulevaisuudessa työperäistä maahanmuuttoa.

Yhtä ratkaisua dilemmaan ei ole, vaan asia vaatii jatkuvaa poliittista keskustelua. Mutta ei pikkumaista politikointia muutamasta sadasta lisäpakolaisesta tai näytösluonteisia, hölmöjä kumiveneboikotteja, vaan kokonaisuuden ymmärtäviä, isojen linjojen ratkaisuja.