Kun kerroin pojilleni, että perustan oman Youtube-kanavan ja alan ”tubettaa”, he alkoivat nauraa hullun lailla. Eivätkä he olleet ainoita. Melkein kaikki joille asiasta etukäteen puhuin pitivät ajatusta ihan pimeenä. ”Sehän on nuorten kanava, mitä sinä siellä teet? kaikki kysyivät.
”Sehän siinä just onkin”, ilmoitin heille.
IHmettelin tuttaville etteivätkö he muka ymmärrä tiedovälityksen muuttuvan yhä nopeammaksi. Lehtien uutisetkin perustuvat nykyjään yhä enemmän videoihin. Mutta tärkeintä on huomata, että nuoriso ei enää katso televisiota – saati lue lehtiä – yhtä paljon kuin ennen. Suorana lähetettävät urheilutapahtumat ovat ainoat, keräävät kunnolla myös nuoria katojia. Se on tietysti selvää – jännitysmomentti katoaa tuloksen selvittyä.
Mutta etenkin nuoret ja enenevissä määrin muutkin katsovat kaikki uutiset ja muutkin netistä, yleensä puhelimesta. TIetoa ei enää imetä sanomalehdistöstä, vaan muista kanavista.
Ratkaisu ei silloin ole kannustaa nuoria turhaan lukemaan ja odottaa, että kehitys jotenkin kääntyy. Ei se käänny. Eli jos kuka tahansa haluaa oikeasti tavoittaa nuoria, pitää tietysti mennä juuri sinne missä he aikaansa viettävät. Siksi minäkin aloin tubettamaan. Mutta mistä siinä pohjimmiltaan on kyse? Sanotaan se näin: avasin oman tv-kanavan, jossa voin kertoa mitä mua huvittaa ja millä tavalla mua huvittaa. Kun tämän asian sanoittaa tällä tavalla, useammat ihmiset alkavat ymmärtää mistä on kyse. Ehkä ideani ei olekaan niin hölmö. Moni tietysti ihan perustellusti kysyy, että entäs se yleisö? Kanaviahan voi perustaa kuka vain, mutta se ei tarkoita, että niitä katsoisi kukaan.
Katsojiakin näyttäisi riittävän. Olen nyt toteuttanut neljä videota ja olen tosi tyytyväinen, että aloitin koko homman: vastaanotto on ollut niin hyvää. Olen siitä nöyrän onnellinen. Reilun viikon aikana ensimmäistä video on katsottu yli 40 000 kertaa. Tilaajia kanavallani on lähes kymmenen tuhatta. Tahti näyttää vain kiihtyvän ja katsojia tulee koko ajan enemmän. En olisi ihan tähän uskonut minäkään!
Joka eduskuntavaaleihin tulee 200 000 uutta ääestäjää ja saman verran poistuu. Luulisi, että poliittiset toimijat haluaisivat tavoittaa nämä uudet ihmiset, mutta ei se näytä kiinnostavan. Ulkomailla tämäntapainen tiedonvälitys on arkipäivää. Suomessa on helppo tehdä jotain uutta, kun kukaan ei tee mitään.
Kanavallani aion kertoa yksinkertaisesti ajatuksistani ja kokemuksistani ja uskon, että siitä voi olla katsojillekin iloa ja hyötyä. Olen kuitenkin elämäni aikana tehnyt vähän sitä sun tätä: joskus on mennyt hyvin ja joskus huonosti – mutta sehän on elämää. Sen kaiken haluan jakaa.