Matinkylään lukio 50 vuoden odotuksen jälkeen?

Kansanedustajien blogit

Kirjoitus on julkaistu Länsiväylä-lehdessä 28.2.2018.

Lukioiden sijainti ja määrä ovat nyt päättäjien pöydällä. Tilankäyttösuunnitelmassa on 11 suomenkielistä lukiota, joista peräti kolme on ollut tyrkyllä nyt niin trendikkääseen Otaniemeen. Onneksi opetuslautakunta linjasi, että näistä yhtä eli Etelä-Tapiolan lukiota ei sinne vastoin oppilaiden ja vanhempien toiveita siirretä.

Kaikki espoolaiset eivät asu Otaniemessä eivätkä Kehä ykkösen tuntumassa, vaan kaupunki kasvaa eri puolille. Espoossa on viisi suurta aluekeskusta, joten olisi oikeudenmukaista, että alueita kohdeltaisiin tasavertaisesti.

Äskettäin pidetyssä Suur-Matinkylän asukasillassa monet ihmettelivät, miksi alati kasvava Matinkylä on jatkuvasti sivuutettu suunnitelmissa. Kävi ilmi, että lukiota on toivottu jo 1970-luvulta lähtien. Meri-Matin lukio on ollut investointisuunnitelmassa jo vuosikausia, mutta koskaan sille ei näy riittävän rahaa.

Kaitaan lukiolle etsitään uudessa suunnitelmassa tilat Matinkylästä. Jos näin tapahtuu, ei tämä vielä riitä, vaan tarvitaan tuntuvasti enemmän aloituspaikkoja. 50 vuoden odotuksen jälkeen nyt on viimeinkin Matinkylän vuoro.