Jaana Pelkonen: Valinnanvapaudesta tulee kaikkien perusoikeus
Tiedote 17.3.2018
Julkaisuvapaa heti
Kansanedustaja Jaana Pelkonen pitää sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistusta yhtenä loppuhallituskauden tärkeimmistä tavoitteista. Palveluiden järjestämisvastuu saatetaan leveämmille hartioille. Valinnanvapaus puolestaan vahvistaa ihmisten itsemääräämisoikeutta. Se on Pelkosen mukaan perusarvo.
”Kyselytutkimusten mukaan suurin osa suomalaisista haluaa valita palveluntuottajansa itse. Uuden sote-mallin myötä valinnanvapaudesta tulee kaikkien perusoikeus. Valinnanvapauden ansiosta ihmiset pääsevät nopeammin jonosta hoitoon, lompakon paksuuteen ja asuinpaikkaan katsomatta. Palveluita aletaan järjestää ihmisten ehdoilla”, Pelkonen sanoo.
Jo viime kaudella kävi selväksi, että kunta on riittämätön pohja palveluiden järjestämiseen tulevaisuudessa. Kuntatasoa suurempi järjestäjä taas vaatii perustuslakivaliokunnan tulkinnan mukaan demokraattisen päätöksenteon, käytännössä vaaleilla valitun valtuuston.
”Sote-uudistuksessa on kyse ihmisten palveluiden parantamisesta ja terveyserojen kaventamisesta. Nyt meillä on edessämme malli, jolla tavoitteisiin voidaan päästä”, Pelkonen toteaa.
Pelkonen kokoomuksen kunta- ja kaupunkipolitiikan verkoston johtoon
Jaana Pelkonen nimitettiin lauantaina kokoomuksen kunta- ja kaupunkipolitiikan verkoston puheenjohtajaksi. Samalla puoluehallitus antoi verkostolle tehtäväksi valmistella Pelkosen johdolla puolueelle kaupunkikulttuuripoliittisia linjauksia. Pelkonen ottaa tehtävän motivoituneena vastaan.
”Kokoomus on Suomen johtava kaupunkipuolue. Meillä on vahvat näytöt kaupunkien kehittämisessä ja elinvoiman vahvistamisessa. Mutta se ei riitä. Tarvitaan vieläkin parempi kosketus siihen, mikä tekee kaupungeista vetovoimaisia. Kyllä, lisää elinvoimaa, mutta myös lisää elämää. Elämisen arvoista arkea ja juhlaa. Työtä, mutta myös vapaa-aikaa. Viihtyisää ympäristöä, tapahtumia, juhlia. Musiikkia, kulttuuria, ravintolaelämää, viihdettä ja urheilua”, Pelkonen visioi.
Lisätiedot:
Jaana Pelkonen, p. 050 512 0494