Sanni Grahn-Laasonen: Kokoomus esittää 2-vuotista esiopetusta
Tiedote 17.5.2018
Kokoomuksen puoluehallitus esittää kesäkuun puoluekokoukselle hyväksyttäväksi tavoitetta esiopetuksen pidentämistä kaksivuotiseksi, kertoo kokoomuksen varapuheenjohtaja, opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen.
”Tavoite 2-vuotisesta esiopetuksesta on tärkeä, koska lasten vaihtelevat kotitaustat vaikuttavat oppimistuloksiin entistä enemmän. Lapset aloittavat peruskoulun hyvin vaihtelevin valmiuksin ja taidoin. Tyttöjen ja poikien oppimiseroja, joihin on kiinnitetty paljon huomiota, alkaa syntyä jo varhain”, Grahn-Laasonen sanoo.
Esiopetus vahvistaa lapsen sosiaalisia taitoja ja tervettä itsetuntoa leikin ja myönteisten oppimiskokemusten avulla. Se edistää lapsen kehitys- ja oppimisedellytyksiä. Esiopetuksen toimintaympäristönä on päiväkoti tai koulu. Oppimisympäristön pitää olla monipuolinen ja oppimiseen, leikkiin ja toimintaan innostava.
”Tutkittuun tietoon perustuva ymmärrys varhaisten vuosien merkityksestä oppimisen ja inhimillisen kasvun perustana on kasvanut. Laadukkaalla varhaiskasvatuksella on tutkitusti myönteisiä vaikutuksia, jotka näkyvät pitkälle myöhemmissä elämänvaiheissa ja oppimistuloksissa. Suomessa kuitenkin varhaiskasvatukseen osallistaan muita OECD-maita heikommin ja samoin koulu alkaa monia muita maita myöhemmin. Esiopetuksella ja varhaiskasvatuksella voidaan vaikuttaa oppimistuloksiin, opiskelutaitoihin ja -motivaatioon sekä ehkäistä syrjäytymistä”, Grahn-Laasonen sanoo.
Suomessa nyt noin joka viides 5-vuotias jää varhaiskasvatuksen ulkopuolelle. Varhaiskasvatukseen osallistuvat muita harvemmin matalasti koulutettujen ja pienituloisten vanhempien lapset, jotka eri arvioiden mukaan olisivat kuitenkin suurimmat hyötyjät.
”Nykyinen hallitus on jo ottanut määrätietoisia askelia varhaiskasvatuksen osallistumisen lisäämiseksi. Syksyllä käynnistyy kokeilu 5-vuotiaiden maksuttomasta varhaiskasvatuksesta. Varhaiskasvatusmaksuja on alennettu yhteensä 80 miljoonalla eurolla”, opetusministeri sanoo.
Puoluekokoukselle tehdyn aloitteen mukaan esiopetus muuttuisi kestoltaan kaksivuotiseksi ja siihen osallistuisi jatkossa koko 5–6-vuotiaiden ikäluokka. Esiopetusta laajentamalla lapsen kehitystä ja oppimista voidaan tukea entistä vahvemmin jo ennen koulun aloittamista. Laajennuksen jälkeen koulutuspolku on tasa-arvoisempi eikä riipu perheen sosiaalisesta tai taloudellisesta asemasta.
Lisätietoja:
Erityisavustaja Heikki Kuutti Uusitalo, puh. 050 302 8246