Senaatti-kiinteistöjen toiminta ja tuottovaatimus arvioitava uudelleen
TIEDOTE 3.6.2018
Vapaa julkaistavaksi heti
Ulkoisesta ja sisäisestä turvallisuudesta vastaavien viranomaisten toimitilakustannukset ovat viime vuosina olleet voimakkaassa kasvussa. Tilanne ei ole helpottumassa lähivuosina, kun useiden turvallisuusviranomaisten toimitiloja odottavat peruskorjaukset. Kokoomuksen kansanedustajat Pia Kauma ja Jukka Kopra ovat huolestuneita siitä, että toimitilakustannukset syövät yhä suuremman osan viranomaisten lakisääteisen toiminnan turvaamiseen tarvittavista rahoista.
”Esimerkiksi hallintovaliokunta on tuoreessa lausunnossaan valtiovarainvaliokunnalle kiinnittänyt huomiota siihen, että turvallisuusviranomaisten toimitilakustannukset katetaan toimintamenoista. Kun vuokrat kasvavat, jää varsinaiseen toimintaan, kuten henkilöstökuluihin, luonnollisesti vähemmän varoja. Ei voi olla niin, että jatkuvasti kasvavat vuokrat ajavat esimerkiksi poliisin tai rajavartiolaitoksen tilanteeseen, jossa niillä ei ole riittävästi resursseja ydintoimintojensa suorittamiseen”, sanoo Kauma.
Kansanedustajat näkevät, että tilannetta kiristää myös valtion virastoille ja laitoksille tilapalveluja tuottavan Senaatti-kiinteistöjen pääoman 1,5-3 prosentin tuottovaatimus. Senaatti-kiinteistöillä on lähes 10 000 vuokrattavaa rakennusta.
”Poliisien toimitilat alkavat olla peruskorjausiässä ja homeongelmat vaikkapa puolustusvoimien tiloissa ovat yleisesti tunnettu ongelma. Kun tilakustannukset ovat muutenkin kasvussa, ei tilannetta pidä ainakaan pahentaa liian kireillä tuottovaatimuksilla, jotka ovat kuitenkin vasta toissijaisia viranomaisten ydintoimintoihin nähden”, Kopra toteaa.
”Senaatti-kiinteistöjen tuottovaatimuksen osalta on nyt selvitettävä tarkasti, miten se vaikuttaa viranomaisten edellytyksiin hoitaa tehtäviään. Jos tuottovaatimuksen ja kiinteistömenojen kustannusrakenteen hallitsemattomuus alkavat laajemminkin johtaa viranomaistoiminnan resurssien kaventumiseen, on Senaatti-kiinteistöjen toimintaa tarkasteltava kokonaisuutena uudelleen. Valtiovallan tehtävä on turvata, että viranomaiset kykenevät suoriutumaan ansiokkaasti kaikista niille asetetuista lakisääteisistä tehtävistä”, kansanedustajat päättävät.
Lisätiedot:
Pia Kauma
Kansanedustaja
050 574 6764
Jukka Kopra
Kansanedustaja
0400 515 066
The post Senaatti-kiinteistöjen toiminta ja tuottovaatimus arvioitava uudelleen appeared first on Pia Kauma.