Puhe: Petteri Orpon linjapuhe puoluekokouksessa 2018
Rakkaat ystävät, kokoomuslaiset
Kära vänner, samlingspartister
On hetkiä, jolloin tunteita on vaikea vangita sanoiksi. Luottamus, jonka teiltä saan, antaa voimaa. Se antaa päättäväisyyttä. Se saa nöyräksi ja kiitolliseksi. Kiitos teille! Tack för er!
Erityisesti haluan kiittää vaimoani Niinaa ja lapsiani. Te tiedätte, miten paljon minulle merkitsette. Niina, ilman sinun tukea tämä kaikki ei olisi millään mahdollista.
Kiitos myös kasvattajajoukkueelle, isälle ja äidille.
***
Olen saanut olla tämän upean joukkueen johdossa kaksi vuotta. Te olette minun porukkani. Parasta on se, miten yhdessä teemme ja viemme eteenpäin kokoomuksen arvojen mukaista politiikkaa. Parasta on tavata teitä, ystävät ja uudet tuttavat, eri puolella Suomea, työreissuilla ja erilaisissa tapahtumissa.
Tässä meidän porukassa on sydäntä, innostusta ja osaamista. Kaiken, mitä saamme aikaan, teemme yhdessä.
***
Yksi tämän kevään hienoimmista kokoomustapahtumista oli Tulevaisuuspäivät maaliskuussa. Meitä oli Tampereella satamäärin pohtimassa niin kokoomuksen, Suomen kuin maailman tulevaisuutta.
Maailma muuttuu hurjaa vauhtia. Megatrendit – teknologian kehitys, väestönkasvu, muuttoliike, kaupungistuminen, ilmastomuutos – haastavat myös meitä. Meillä on oltava näkemys, miten luotsaamme Suomea näiden muutosten keskellä.
Tulevaisuuspäivät avannut avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja vakuuttaa, että tulevaisuus on valoisampi kuin tämä päivä. Maailmassa on nyt vähemmän sotia, vähemmän köyhyyttä ja enemmän hyvinvointia kuin koskaan. Valtaoja uskoo, että tieteen ja teknologian avulla pystymme vastaamaan isoihinkin haasteisiin.
***
Maailmanlopun maalareita on ollut aina – ja on. Kaikkia Valtaojan sanoma ei vielä saavuta. Ihmisistä, jotka kokevat olevansa globalisaation häviäjiä, on tullut yksi politiikan voimakkaimmista muutosvoimista. Nationalismi, rasismi ja protektionismi ovat olleet maailmalla ja Euroopassa monen poliittisen voiman polttoainetta. Ja ovat sitä edelleen.
Näemme yhteiskunnissa jakautumista häviäjiin ja menestyjiin, optimisteihin ja pessimisteihin, maailmankansalaisiin ja lokalisteihin. Yhä useampi viihtyy kuplissa, joissa samanmielisyys vahvistuu ja erilaisuuden ymmärtäminen hiipuu. Maltillisen oikeistopuolueen rooli tässä ajassa on vaativa. Nyt jos koskaan kokoomuksen on seistävä arvojensa takana.
Kokoomus on se voima, joka puolustaa liberaalia, avointa yhteiskuntaa, kansainvälistä ja yhteistä eurooppalaisuutta. Kokoomus on se voima, joka puolustaa ihmisarvoa. Sitä, että ihmisarvo kuuluu kaikille.
Kokoomus luottaa ihmiseen. Siihen, että ihminen haluaa lähtökohtaisesti hyvää. Siihen, että kaikista välitetään, että heikoimmista pidetään huolta. Me uskomme, että osaamisella pärjää. Ja että mahdollisuudet osaamiseen ja pärjäämiseen on taattava tässä maassa ihan jokaiselle.
Esko Valtaoja muistuttaa meitä ihmisen loputtomasta kyvykkyydestä luoda uutta ja keksiä ratkaisuja. Toivoa on. Kokoomus on se poliittinen voima, joka vahvistaa toivoa ja uskoa tulevaan. Se on meidän tehtävämme!
Jokainen lapsi tässä maassa on arvokas. Ihan jokainen.
Hyvät ystävät,
Suomessa syntyi viime vuonna historiallisen vähän lapsia, reilut 50 000. Viime vuotta vähemmän vauvoja syntyi edellisen kerran nälkävuonna 1868. Tilastokeskus arvioi, että tänä vuonna lapsia syntyy vieläkin vähemmän.
Suosituimmat lasten nimet viime vuonna olivat Aino ja Leo. Olen miettinyt paljon sitä, millaisessa maailmassa ja Suomessa nämä ainot, leot ja heidän kaverinsa saavat kasvaa. Ennen kaikkea olen miettinyt sitä, millaisilla eväillä meidän pitää heidät varustaa matkaan. Suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuus on lapsissa. On äärimmäisen tärkeää, miten heitä tuemme jo varhaisista vuosista.
Suomalaisten perheiden taustat ovat yhä monimuotoisempia. Meillä on yksinhuoltajaperheitä, uusperheitä, sateenkaariperheitä. Perheiden kielellinen, kulttuurinen ja uskonnollinen tausta on aiempaa moninaisempi. Jokainen lapsi tässä maassa on arvokas. Ihan jokainen.
Nyt erot lasten osaamisessa ja taidoissa revähtävät jo ennen kuin koulureput ovat selässä. Tätä me emme voi sallia! Kokoomus uskoo, että ongelmia on parempi ehkäistä ennalta kuin paikata jälkikäteen.
Tutkimukseen perustuva tieto varhaisten vuosien merkityksestä lapsen kasvulle ja kehitykselle on lisääntynyt valtavasti. Varhaiskasvatuksen vaikutus näkyy lasten oppimistuloksissa ja koulupolulla pitkään. Jokainen lapsi on saatettava koulutien loppuun ja oman elämän alkuun. Tämä on tulevaisuusteko Suomelle.
***
Suomessa on maailman paras koulu. Olemme onnistuneet yhdistämään erinomaiset oppimistulokset ja tasa-arvon. Suomessa koulua ei tarvitse valita. Koulujen väliset erot ovat maailman toiseksi pienimmät.
Jokaisen perheen on jatkossakin voitava luottaa, että omasta lähikoulusta saa maailmanluokan opetusta. Meidän tavoitteemme on, että Suomessa lähin koulu on paras koulu. Kaikille yhteinen peruskoulu on kirkas tähti, mutta lasten erilaiset taustat ja lähtökohdat edellyttävät lasten yksilöllisempää huomioon ottamista. Koulussa jokaisen lapsen on saatava onnistumisen kokemuksia, opittava löytämään omat vahvuutensa ja luottamaan niihin.
Heikosti osaavien koululaisten osuus on Suomessa EU-maiden alhaisin niin lukutaidossa, luonnontieteissä kuin matematiikassa. Opettajamme tekevät erinomaista työtä – kiitos siitä! Silti osalla peruskoulun päättävistä nuorista on kelvoton lukutaito. Peruskoulua on vahvistettava niin, että sieltä ei pääse läpi ilman riittäviä tietoja ja taitoja. Se on nuorten etu. Peruskoulun jälkeen tavoite on kaikille yhteinen: jokaisen nuoren tulee suorittaa toisen asteen tutkinto – pelkän peruskoulun varaan ei kenenkään pitäisi tässä maassa jäädä.
Todellinen ongelma on koulutuksen keskeyttäminen. Se ei kuitenkaan ratkea pakon kautta. Ajatus oppivelvollisuuden mekaanisesta pidentämisestä on meille vieras. Eivät nuoret siksi jätä opintoja kesken, että ne eivät ole pakollisia. Vaan siksi, että opiskelun taidot eivät riitä, motivaatio on hukassa, asenne on väärä tai muualla elämässä on vaikeaa.
Me kokoomuksessa käännämme katseen varhaisiin vuosiin. Juuri siksi kokoomus esittää koko ikäluokan varhaiskasvatusta ja kaksivuotista esiopetusta ja haluaa vahvistaa peruskoulua. Mahdollisuuksien tasa-arvo rakennetaan tälle kestävälle perustalle.
***
Pienenevien ikäluokkien Suomessa koulutustason pitää nousta. Se tarkoittaa sitä, että korkeakoulujen ovien pitää olla apposen auki nuorillemme. Korkeakoulutuksen ei pidä olla harvojen oikeus.
Suomi menestyy vain, kun koulutustasomme on korkea. Tavoitteena pitää olla, että vuoteen 2030 mennessä puolet nuorista aikuisista olisi suorittanut korkeakoulututkinnon.
Kokoomus haluaa ensi vaalikaudella lisätä rahaa tutkimukseen ja innovaatiotoimintaan. Vain niin Suomi uudistuu.
Valtion omaisuustuloja on ohjattava tutkimukseen ja innovaatioihin.
***
Suomi tarvitsee joka ikistä 50 000:sta ainosta ja leosta. Yhtäkään ei saa hukata. Yksikään ei saa kokea, ettei ole mukana, ettei ole arvokas. Meidän on varmistettava, että jokainen löytää sellaisen polun, joka vie eteenpäin.
Edelleen liian moni nuori joutuu syrjään – ja syrjäytyy. Erityisesti vaaravyöhykkeellä ovat nuoret miehet, minä olen todella huolissani heistä. Meidän on väsymättä etsittävä keinoja, jotka estävät nuoria luisumasta reunamille, joutumasta sivuun.
***
Hyvät kokoomuslaiset,
Meidän velvollisuutemme on pitää huolta, että tuleville sukupolville maailma on puhtaampi, turvallisempi ja tasa-arvoisempi kuin tänään. Pystymme rakentamaan ihmisille parempaa Suomea vain, jos pidämme taloudesta huolta. Talouden pitää olla kestävällä pohjalla.
Meidän on lopetettava eläminen käsi tulevien sukupolvien taskussa. Muuten ainoa perintömme on jättimäinen velka. Suomalaisen hyvinvoinnin puolustajat ovat niitä, joilla on rotia pitää kiinni vastuullisesta taloudenpidosta. Eivät niitä, jotka lupailevat satasia ja käyvät huutokauppaa tehtyjen säästöjen perumisella.
Hyvinvoinnin perustasta on huolehdittava. Se antaa nykyistä pitävämmän pohjan huolehtia myös ekologisesta kestävyydestä.
***
Tulevien sukupolvien hyvän elämän edellytyksiin kuuluvat monimuotoinen ja elinkelpoinen ympäristö ja riittävä määrä luonnonvaroja. Ilmastonmuutos uhkaa muuttaa osan maapallon pinta-alasta elinkelvottomaksi.
Pitäisi olla itsestään selvää, että ilmastokriisin ratkaisu kuuluu meille kaikille. Ja että se vaatii tekoja niin paikallisella, kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla. Ilmastonmuutoksen hillinnän ja päästöjen vähentämisen pitää olla keskeinen ohjaava tavoite kaikissa budjettiin liittyvissä kysymyksissä, myös verotuksessa.
Me tarvitsemme sinivihreän verouudistuksen. Haluamme siirtää verotuksen painopistettä reippaasti työn verotuksesta ympäristö- ja haittaveroihin sekä kulutuksen verottamiseen. Yksi suurimmista ympäristökysymyksistä on, mitä teemme paisuvalle määrälle muovijätettä. Euroopassa kulutetaan vuosittain kymmeniä miljoonia tonneja muovia. Meidän on vähennettävä muovin käyttöä, lisättävä kierrätystä ja otettava käyttöön muovivero.
Suomen luonto on meille rikkaus. Matkailuala ja metsäteollisuus voivat nyt hyvin. Hyödynnämme yhä enemmän luonnonvaroja. Siksi meidän on kannettava yhä enemmän vastuuta luonnon monimuotoisuuden säilymisestä. Me suomalaiset olemme etuoikeutettuja. Saamme hengittää puhdasta ilmaa, nauttia metsissä samoilusta, uida mökkijärvessä ja syödä siitä noussutta kalaa.
Meidän on tehtävä työtä, jotta tämä etuoikeus säilyy ainoilla, leoilla ja heidän lapsillaan.
Kokoomus on puolue, joka sanoo suomalaisille: saa tehdä.
Hyvät ystävät, kära vänner
Työ on suomalaisen hyvinvoinnin perusta. Myös tulevaisuudessa. Periaatteessa meillä on kaikki kunnossa. On koulutettu ja osaava kansa. Toimiva ja turvallinen yhteiskunta. Kyky menestyä ja olla maailman huipulla.
Silti etenemme käsijarru päällä. Jäykkä järjestelmä jumittaa, passivoi, tasapäistää ja vie tekemisen halun. Miksi emme vapauttaisi ahkeria suomalaisia tekemään? Meidän on uudistettava Suomea maaksi, jossa saa tehdä.
”Saa tehdä”, tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että lisäämme mahdollisuuksia onnistua, oppia, kehittää ideoita ja yrittää. Se tarkoittaa, että meidän on jatkettava sääntelyn purkamista ja lisättävä kannusteita tehdä töitä ja yrittää. Kokoomus on puolue, joka sanoo suomalaisille: saa tehdä.
Jotta tekeminen ja ahkeruus kannattaa, meidän on uudistettava työelämä ja passivoiva sosiaaliturva. Meidän on kevennettävä työn verotusta.
Työtä tekevien joukossa on ihmisiä, jotka eivät tahdo tulla palkallaan toimeen. On 170 000 yksinyrittäjää, jotka tekevät töitä 24/7. Ihmisiä, jotka eivät uskalla ottaa tarjottua keikkatyötä vastaan, koska pelkäävät toimeentulonsa laskevan.
Teknologian kehitys haastaa ammatteja jatkuvasti. Useilla työelämän kynnyksellä ja työelämässä olevilla päällimmäinen tunne on epävarmuus: Riittääkö oma osaaminen? Voiko suuntaa tarvittaessa vaihtaa? Jääkö palkasta euroja muuhun kuin välttämättömään, jos siihenkään?
Suomalaiset ansaitsevat lisää varmuutta tulevaisuudestaan. Varmuutta siitä, että tässä maassa kannattaa tehdä työtä, yrittää ja työllistää. Että voi epäonnistuakin ja päästä siitä eteenpäin. Meidän on kasvatettava jokaisen suomalaisen luottamusta siihen, että juuri hänelle käy lopulta hyvin.
***
Työelämä on jo muuttunut. Myös sääntöjen on viimein muututtava. Ruotsi, Tanska ja Saksa uudistuivat ajoissa – tunnetuin seurauksin. Ne ovat menestyneet meitä paremmin. Ainakin osalla meistä politiikoista on ollut halu uudistaa Saksan ja Ruotsin tavoin. Virittää talous- ja vientikoneemme samanlaiseen iskuun. Se olisi suomalaisen palkansaajan etu.
Valitettavaa on, että käsi jarrulla kuuluu useimmiten ammattiyhdistysliikkeelle. Heitän haasteen ay-liikkeelle: Esittäkää jarruttamisen sijasta ratkaisuja. Ottakaa Saksan ja Ruotsin sisarjärjestöiltä parhaat opit käyttöön.
Tänä päivänä ensisijaista apuanne tarvitseva ei ole vakituisessa työsuhteessa oleva, vaan ihminen, josta on tullut numero rakenteellisen työttömyyden tilastoissa.
Meidän pitää tarjota hänelle tulevaisuuden toivoa, näköala työllistymisestä ja mahdollisuus ottaa oma elämä käsiinsä. Meidän on annettava yhä useammalle mahdollisuus päästä töihin. Se edellyttää uudistuksia, jotka kilpailijamme jo tekivät.
Tarttukaa haasteeseeni ja uudistukaa. Rakennetaan yhdessä Suomesta maa, jossa saa ja kannattaa tehdä töitä ja työllistää!
***
Kokoomuksen tavoite on työelämä, johon työntekijä voi vaikuttaa. Työtekijöillä pitää olla oikeus sopia työajasta ja työn tekemisen tavoista itse, omista lähtökohdistaan, oman elämäntilanteensa mukaan. Niin töissä olevat haluavat tehdä.
Työpaikkakohtainen sopiminen on mahdollistettava kaikille, ei vain ammattiliittojen jäsenille. Se on oikeudenmukaista työelämää. Luotetaan suomalaisiin yrityksiin. Hyvät työnantajat tässä maassa kyllä ymmärtävät, että hyvät työntekijät ovat yrityksen paras kilpailuvaltti. Yhtä lailla suomalaiset palkansaajat ymmärtävät, että yrityksen menestys on työntekijän etu.
Vaatimustaso työelämässä muuttuu. Lisäämme suomalaisten varmuutta ja uskoa tulevaisuuteen, kun mahdollistamme jatkuvan kouluttautumisen. Niin työssäkäyvien kuin työttömien pitää pystyä päivittämään osaamistaan. Suomeen on rakennettava maailman edistyksellisin jatkuvan ja elinikäisen oppimisen järjestelmä.
Meidän on varmistettava, että naisilla on tasa-arvoiset mahdollisuudet työelämässä rakentaa uraa, parantaa palkkaustaan, turvata eläkkeensä. Hyvät ystävät, kokoomus huolehtii siitä, että perhevapaauudistus toteutetaan.
***
Tosiasia on, että Suomi tarvitsee lisää hyvinvoinnin tekijöitä. Ainot ja leot eivät siihen omin voimin pysty. Kärsimme aivovuodosta. Koulutetut nuoret lähtevät ja jäävät maailmalle. Suomesta on tehtävä maa, jonka mahdollisuudet houkuttelevat jäämään ja palamaan, ja jonne halutaan tulla kaukaa. Paikka, josta niin suomalaiset kuin ulkomaiset osaajat voivat lähteä valloittamaan maailman markkinoita.
Suomeen pitää olla helppo tulla tekemään töitä. Tämän maan pitää tarjota jokaiselle ahkeralle, rehelliselle, osaavalle ja oppimaan halukkaalle mahdollisuus elättää itsensä ja toteuttaa itseään. Suomen etu on, että poistamme työvoiman tarveharkinnan.
***
Hyvät kuulijat,
Kaupungistuminen ja metropolialueet ovat globaalin kehityksen moottoreita. Sitä ne ovat Suomessakin. Alueita, joihin niin suomalaiset kuin muualta tänne tulevat hakeutuvat. Kokoomus ei ainoastaan hyväksy tätä kehitystä, vaan näkee sen vahvuutena. Maakuntien elinvoimaiset keskuskaupungit rakentavat menestystä ympärilleen.
Liikennepolitiikka on yksi tärkeimmistä välineistä tukea kaupunkien kasvua. Asiaa voisi tarkastella useista kulmista, mutta tässä yhteydessä haluan nostaa esiin liikenneyhteyksien merkityksen kaupungeille: Kaupunkimme tarvitsevat ratkaisuja, kuten tunnin junan ja pääradan kolmannen raiteen eteenpäin viemisen!
Kokoomus tekee kaupunkipolitiikkaa kaupunkien asukkaiden näkökulmasta. Kaupunkilaisille kyse on liikkumisesta päiväkodin kautta töihin, naapuriavun löytämisestä sähköisillä sovelluksilla, startup-yrittäjien kohtaamisesta, palveluista. Kaupunkipolitiikka on monipuolinen yhdistelmä koulutus-, kulttuuri-, liikenne- elinkeino- ja vaikka-mitä-politiikkaa.
Meidän on aktiivisesti vahvistettava niitä tekijöitä, jotka saavat kaupungit kehittymään ja meidät viihtymään.
Hyvät ystävät, Suomi tarvitsee verouudistuksen.
Kaupungeissa ja muualla Suomessa ahkerasti työtä tekevien ihmisten pitää saada yhä suurempi osa itse ansaitsemistaan euroista omaan käyttöönsä. Pieni- ja keskituloisten verotusta olemme pystyneet keventämään. Edelleen meidän on kiinnitettävä huomio erityisesti keskituloisiin ja verotuksen kireään progressioon.
Keskituloinen suomalainen palkansaaja maksaa yli 2500 euroa enemmän tuloveroa kuin kaveri Ruotsissa. Jokaisesta tienaamastaan lisäeurosta keskituloinen suomalainen maksaa lähes puolet valtiolle.
Hyvät ystävät, Suomi tarvitsee verouudistuksen. Verotuksen pitää rohkaista yrityksiä investoimaan. Verotuksen pitää tukea talouskasvua, työllisyyttä ja pääomien hakeutumista Suomeen.
Me aiomme jatkaa työn verotuksen keventämistä tulevina vuosina. Tämä on kokoomuksen yksi keskeinen tavoite tulevaan hallitusohjelmaan.
***
Haluan nähdä, että suomalainen piensijoittaminen, kansankapitalismi, saa lisää virtaa. Yli 800 000 suomalaista omisti viime vuonna pörssiosakkeita. Siis joka kuudes suomalainen. Moni suomalainen haluaa sijoittaa varoja yritysten kasvuun ja olla mukana vaikuttamassa niiden tulevaisuuteen. Se on hieno asia.
Muissa Pohjoismaissa piensijoittajia kannustetaan sijoittamiseen sijoitussäästötilin avulla. Esimerkiksi Ruotsissa tileistä on tullut valtavan suosittuja. Teemme töitä, että saisimme ne tavallisten suomalaisten käyttöön. Kotimaisen omistajuuden kannalta tämä olisi erinomainen askel.
***
Hyvät kuulijat,
Meistä suomalaisista osa on vaikeassa elämäntilanteessa. Osa on osatyökykyisiä, vammaisia, asunnottomia, köyhiä. Meistä suomalaisista osa joutuu turvautumaan yhteiskunnan apuun ajoittain, osa pysyvästi. Yhteiskunnan pitää auttaa. Se on sosiaaliturvan ensisijainen tehtävä, nyt ja tulevaisuudessa.
Suomalainen sosiaaliturva on harsittu kasaan vuosikymmenien saatossa. Harsimassa ovat vuorollaan olleet kaikki puolueet. Tuloksena on tilkkutäkki, joka ei lämmitä. Käytämme tulonsiirtoihin miljardeja euroja, mutta läheskään kaikki eurot eivät saa aikaan sitä mitä pitäisi: ne eivät auta.
Pahinta on, jos tilapäiseksi tarkoitetusta turvasta tulee ansa, joka pitää ihmisen paikallaan. Kuulemme jatkuvasti kertomuksia kohtuuttomista tilanteista.
Tässä puoluekokouksessa päätettävänä on kokoomuslainen näkemys tulevaisuuden sosiaaliturvasta. Sen lähtökohta on, että jokaista autetaan. Jokaisella pitää olla myös mahdollisuus parantaa tilannettaan tekemällä työtä, opiskelemalla, yrittämällä ja kehittämällä itseään.
Kokoomuksen yleistuki yhdistää nykyiset tuet yhdeksi yksinkertaiseksi tueksi. Tuki vähenee tasaisesti ja ennakoidusti tulojen kasvaessa. Työtön uskaltaa ottaa keikkatyön vastaan, kun työn ja turvan voi yhdistää. Turvan piirissä olisivat myös itsensä työllistäjät.
Pitkäaikaistyöttömille ja osatyökykyisille on räätälöity uusi osallistumistulo. Ei ole oikein pitää työttömyysturvalla ihmisiä, joilla ei esimerkiksi terveydellisistä syistä ole enää edellytyksiä työnhakuun. Jokaiselle tulee tarjota mahdollisuus osallistua yhteiskuntaan kykyjensä mukaan.
Vahva talous on meidän kaikkien paras vanhuuden turva.
Kokoomuslaiset,
Suomi harmaantuu. Mutta viimeinen asia, mitä harmaantuva Suomi tarvitsee, on eläkepopulismi. Parhaiten pidämme huolta senioreistamme, ainojen ja leojen mummeista ja vaareista, kun turvaamme heille laadukkaat peruspalvelut.
Parhaiten pidämme heistä huolta, kun pidämme Suomen talouden niin hyvässä kunnossa, että voimme varmuudella sanoa, että näiden palveluiden järjestäminen pystytään turvaamaan jatkossakin. Vahva talous on meidän kaikkien paras vanhuuden turva.
***
Osa ikääntyneistä tarvitsee paljon hoitoa ja hoivaa. He tarvitsevat sitä ajallaan, kun tarve on. 80-vuotiaalle suomalaiselle kahden kuukauden odotus lääkärille voi olla kohtalokkaan pitkä.
Julkisessa keskustelussa hyvin vähälle huomiolle silti jää, että ikävuosien karttuminen ei ole vain hoivakysymys. Seniorimme ovat tänään hyvin erilaisia kuin aiempina vuosikymmeninä. Iso osa suomalaisista eläkeläisistä on aktiivisia, meneviä ja yhteiskunnassa tiukasti mukana. Seniorit eivät ole kestävyysvaje, vaan voimavara!
Meidän seniorimme tarvitsevat monimuotoisia palveluja, jotka muotoutuvat heidän tarpeidensa mukaan. Meidän on pystyttävä tarjoamaan heille esimerkiksi monimuotoista palveluasumista. Asumista, joka muuntuu elämän mukaisesti.
***
Asuinympäristön tärkein paikka ihmiselle on koti. Me haluamme asua kotona silloinkin, kun voimat uupuvat. Kymmenet tuhannet hoitavat rakkaitaan kotona omaishoitajina. Se on kaikkein inhimillisintä hoitoa. Omaishoitajat tarvitsevat monipuolista tukea. Meidän on selvitettävä, miten voisimme esimerkiksi verotusta keventämällä tukea omaishoitajien työtä.
Meidän on selvitettävä, olisiko hoitovapaan rinnalle mahdollista luoda hoivavapaa. Hoivavapaa, joka antaisi meille työikäisille mahdollisuuksia auttaa vanhempiamme tarpeen tullen.
***
Turvallisuus on yksi suomalaisten suurimmista murheista. Kannamme huolta globaaleista turvallisuusuhista. Mutta meille on iso huoli myös arjen turvallisuudesta.
Kokoomus huolehtii siitä, että suomalaisten tunne oman arjen turvallisuudesta paranee. Arjen turvallisuutta on, että palvelut pelaavat. Arjen turvallisuutta on, että sosiaaliturva on kunnossa. Se on sitä, että liukkaat kadut hiekoitetaan. Se on sitä, että joku, joka kysyy vointia. Sitä, että julkisilla paikoilla uskaltaa liikkua luottavaisin mielin.
Sitäkin se on, että meillä on riittävästi poliiseja turvaamassa järjestystä ja yhteiskuntarauhaa. Me haluamme turvata poliisien riittävän määrän jatkossakin.
Suomi on yksi maailman turvallisimmista maista. Me aiomme pitää huolta, että niin on vastakin.
Muuttuvassa maailmassa on paljon uusia uhkia, jotka heikentävät suomalaistenkin kokonaisturvallisuuden tunnetta. Kybervaikuttamista ihmisten mieliin, terroritekoja. Meidän on saatettava joutuisasti voimaan Suomen turvallisuutta parantava tiedustelulainsäädäntö. Meidän on varmistettava suojelupoliisin toimintakyky.
Suomi on yksi maailman turvallisimmista maista. Me aiomme pitää huolta, että niin on vastakin. Näitäkin asioita, ystävät; me ratkomme yhdessä eurooppalaisissa pöydissä.
***
Ystävät, kokoomuslaiset, vänner, samlingspartister
Olen puhunut uudistuksista, joita Suomi tarvitsee. Emme kuitenkaan rakenna tulevaisuutta yksin. Me suomalaiset olemme eurooppalaisia. EU on meidän yhteisömme. Se on tuonut meille lisäarvoa, vaurautta ja turvallisuutta. Suomen vieminen EU-jäseneksi oli yksi kokoomuksen historian suuria projekteja. Se on projekti, joka jatkuu: EU ei ole valmis.
Kokoomukselle tämä on peruuttamaton arvovalinta: Suomi osana eurooppalaisten ja laajemmin länsimaisten kansakuntien perhettä. Mitä vahvempi Euroopan unioni on, sitä vahvempi on Suomen itsenäisyys.
***
Suomesta tulee EU:n puheenjohtajamaa heti eduskuntavaalien jälkeen. Edessä ovat Euroopan parlamentin vaalit, uuden komission valinta. Komissio tekee ohjelmansa Suomen pj-kaudella. Suomelle avautuu vaikuttamisen paikka, joka on osattava käyttää hyvin.
Lähdemme eurooppapolitiikassa siitä, että kaikki mikä tuottaa lisäarvoa, kannattaa tehdä yhdessä. Esimerkiksi maahanmuutto, ilmastonmuutos ja eriarvoisuus ovat poliittisella agendalla miltei kaikissa jäsenmaissa. Siksi EU:n pitää ottaa johtava rooli näihin haasteisiin vastaamisessa.
Talous- ja rahaliittoa on kehitettävä vastuullisesti. Yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa on vahvistettava ja EU:n yhteisen kauppapolitiikan merkitystä lisättävä. EU:n pitää saavuttaa kokoaan vastaava asema maailmanpolitiikassa. EU:n huomion pitää olla yhä enemmän osaamisessa, tutkimuksessa, kehityksessä ja innovaatioissa. Tämä edistää kasvua ja työllisyyttä Suomessakin.
Yhdessä meidän on huolehdittava, että oikeusvaltioperiaatetta kunnioitetaan kaikissa jäsenmaissa. Afrikan tilanne on meille eurooppalaisille yhteinen kohtalon kysymys. Pakolaisuus ja väestönkasvu on massiivinen haaste, johon vastaamme parhaiten vain yhdessä.
****
Maailmanpolitiikka on ollut viime aikoina kaaoksessa. Venäjän voimapolitiikka, Yhdysvaltojen poukkoileva kauppapolitiikka ja pyrkimykset kahdenvälisten suhteiden vahvistamiseen haastavat monenkeskistä, sääntöihin perustuvaa kansainvälistä järjestelmää.
Suomi ei voi vetäytyä kuoreensa ja toivoa, että kaikki paha pysyy poissa, kunhan pistämme rajat kiinni ja kädet ristiin.
Suomen on jatkettava kansainvälisiin instituutioihin perustuvan maailmanjärjestyksen puolesta puhumista. Pienet valtiot tarvitsevat kansainvälisiä pelisääntöjä. Ilman kansainvälistä oikeutta vallitsee puhdas vahvimman oikeus.
***
Suomalaisia ei kukaan tule Pohjolan perukoilta hakemaan. Meidän on mentävä istumaan niihin pöytiin, joissa tehdään meitä koskevia globaaleja päätöksiä.
Kokoomus kannattaa Suomen Nato-jäsenyyttä. Jäsenyydellä olisi ennaltaehkäisevä, Suomen turvallisuutta parantava vaikutus ja se vahvistaisi Suomen kansainvälistä asemaa.
Kokoomuslaisessa sivistysyhteiskunnassa saa oppia ja kehittää itseään varallisuuden rajoittamatta.
Rakkaat kokoomuslaiset,
kära samlingspartister,
Satavuotias kokoomuksemme on meille arvokas, rakas kansanliike.
Meidän lahjamme satavuotiaalle on, että pidämme puolueen vetovoimaisena ja elävänä, jatkuvasti uudistuvana. Osallistavana, ajattelevana, keskustelevana ja kuuntelevana. Puolueena, jolla on paljon annettavaa suomalaisten tulevaisuudelle myös silloin, kun viime vuonna syntyneillä ainoilla ja leoilla on omia lapsia ja lapsenlapsia.
Tässä kokouksessa teemme yhdessä kokoomukselle uuden periaateohjelman. Se on Kansallisen Kokoomuksen yhdeksäs periaateohjelma koko sadan vuoden aikana. Määrittelemme aatteemme nykytilan ja linjaamme sen tulevaisuuden. Katseemme on jo seuraavassa sadassa vuodessa.
Kokoomuslaisen aatteen lähtökohta ja päämäärä on ihminen. Ihminen, joka haluaa tehdä hyvää ja toimia oikein. Ihminen, joka haluaa kantaa vastuuta itsestään ja lähimmäisistä.
Hyvää yhteiskuntaa ei voi olla ilman myötätuntoa toista ihmistä kohtaan. Ei ilman sitä, että jokainen meistä pyrkii asettumaan toisen ihmisen asemaan. Hyvää yhteiskuntaa ei voi olla ilman, että pyrimme kuulemaan myös heitä, jotka eivät ole kanssamme samaa mieltä.
Kokoomuslaisessa aatteessa jokaiselle kuuluu sama arvokkuus, syntymästä elämän viimeiseen päivään. Se on itsemääräämisoikeutta ja tasa-arvoisia mahdollisuuksia oman elämän rakentamiseen. Kokoomuslaisessa sivistysyhteiskunnassa saa oppia ja kehittää itseään varallisuuden rajoittamatta.
Saa yrittää ja ottaa riskiä, menestyä ja nauttia työnsä hedelmistä. Saa epäonnistua ilman, että loppuelämä menee pilalle. Saa luottaa siihen, että jos kompastuu, autetaan takaisin jaloilleen.
Aatteeseemme kuuluu vastuu ympäristöstä ja luonnosta, lajien säilymisestä ja luonnon monimuotoisuudesta. Kokoomuslaiset, tämä aate ja nämä arvot ovat väkevästi elossa. Näiden arvojen pohjalta meidän kelpaa lähteä toteuttamaan muutosta Suomessa.
***
Rakkaat ystävät, kära vänner,
Vuoden sisään käymme kolmet vaalit. Ja mikä meidän on käydessä: Arvomme ovat kirkkaat. Tavoitteemme ovat selvät ja näkemyksemme on vahva. Kun me lähdemme täältä Turusta, pidetään huoli, että arvomme, tavoitteemme ja näkemyksemme eivät jää salaisuudeksi yhdellekään suomalaiselle.
Nyt, kokoomuslaiset, nyt me lähdemme liikkeelle!
Meidän on kuunneltava ja ymmärrettävä, mitä suomalaiset haluavat. Meidän on – niin sosiaalisessa mediassa, siellä missä liikumme kuin omissa verkostoissamme – vastattava ja keskusteltava, kerrottava, mitä olemme suomalaisten hyväksi tehneet.
Voimme suorastaan heittäytyä haastettavaksi. Haastettuna kokoomuslainen näkemys vain jalostuu! Nyt me panemme peliin kaiken.
Meidän tavoitteemme on voitto kaikissa kolmissa vaaleissa. Meillä on kaikki mahdollisuudet saavuttaa tavoitteemme. Se on teistä – se on meistä kiinni. Ja yhdessä me teemme sen.
Minä oikein odotan sitä, että pääsemme kampanjoimaan. Me olemme vaalityön ammattilaisia, meillä on vahva kenttätoiminnan verkosto ympäri maan. Kun me laitamme rallin päälle, meitä ei pysäytä mikään. Olemme valmiita kokeilemaan, kehittämään ja käyttämään uudenlaisia toimintatapoja ja kampanjoinnin malleja.
****
Emme tavoittele valtaa vallan vuoksi. Vaan toteuttaaksemme muutoksen.
Haluamme voittaa maakuntavaalit, jotta sote-uudistus toteutuu tavoitteidemme mukaisesti. Jotta maakuntiin syntyy laaja valinnanvapaus ja jotta ihmiset pääsevät vihdoin jonottamatta hoitoon. Haluamme voittaa eduskuntavaalit, jotta maata voidaan johdollamme uudistaa.
Meillä on valmis työlista. Kerroin teille, että haluan uudistaa suomalaisen työelämän, verotuksen ja sosiaaliturvan. Haluan tehdä sen vahvalla valtakirjalla, pääministerinä.
Haluamme voittaa eurovaalit, jotta Suomi vahvistaa asemaansa osana läntistä arvoyhteisöä ja jotta Euroopan unionia kehitetään jatkossakin päättäväisesti ja vastuullisesti.
Haluamme tulla maaliin ykkösinä, koska Suomi ja suomalaiset ansaitsevat lisää toivoa ja uskoa tulevaisuuteen. Ja sitä me, kokoomus, pystymme tarjoamaan.
Ykköspaikan hakeminen alkaa nyt!
Kiitos!
The post Puhe: Petteri Orpon linjapuhe puoluekokouksessa 2018 appeared first on kokoomus.fi.