Tuettu hoivavapaa avuksi helpottamaan arkea läheisen sairastuessa
Läheisen sairastuminen on odottamaton ja raskas kokemus. Meillä jokaisella voi tulla yllättäen hetkiä, jolloin oman iäkkäämpi vanhempi tarvitsee apua leikkauksen tai jonkin äkillisen sairastumisen myötä. Lähes kolmasosa työikäisistä hoivaa tai auttaa läheisestään oman työssäkäyntinsä ohessa. Kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa päädyttiin yhteiseen käsitykseen, että Suomessa pitää ottaa käyttöön tuettu hoivavapaa, joka parantaisi työssäjaksamista ja vähentäisi läheistemme laitoshoidon tarvetta.
Erilaisia tuetun hoivavapaan malleja on käytössä lähes kaikissa muissa Pohjoismaissa. Esimerkiksi Ruotsissa työntekijän on mahdollista jäädä tuetusti hoitamaan sairastunutta läheistään ja hänellä on oikeus hakea määräaikaista korvausta sairausvakuutuksesta.
Suomessa on ollut vuodesta 2011 mahdollisuus hoivavapaaseen. Maamme järjestelmä on kuitenkin kohtuuttoman raskas ja uuvuttava sillä nykyisellään hoivavapaaseen ei sisälly taloudellista tukea. Surullisimmissa tarinoissa sairastunutta perheenjäsentä hoitamaan jäävä on joutunut turvautumaan itsekin sairauslomaan. Menettely on täysin epäinhimillistä ja kestämättömän kallis.
Muutoksen kustannusten arvioidaan asettuvan 22-56 miljoonaan euroon vuodessa. Lopulliseen hintalappuun vaikuttavat tarkemmat yksityiskohdat kuten hoivavapaan enimmäiskesto, tuen taso ja hoivavapaan käyttäjien määrä.
Meidän on otettava askel eteenpäin, jotta työssäkäyvät henkilöt voisivat halutessaan jäädä kotiin hoitamaan läheistään. Ehdotus vähentäisi laitoshoidon tarvetta ja lisäisi inhimillisyyttä, samalla kun väestömme vanhenee. Muutoksen myötä läheisen hoitaminen muuttuneessa elämäntilanteessa voisi olla mahdollista sekä kodin että työelämän kannalta.