Suorat bussilinjat takaisin
Kirjoitus on julkaistu Länsiväylä-lehdessä 25.8.2018.
Julkisen liikenteen matka-aika Latokaskesta Kamppiin on jopa yli kaksinkertaistunut sen jälkeen, kun Länsimetro alkoi liikennöidä. 20 kilometrin taittamiseen kuluu nyt 60-70 minuuttia, kun siihen aikaisemmin kului puolisen tuntia. Saavutettavuus Helsingin keskustaan on samaa luokkaa kuin Hämeenlinnasta tai Lahdesta! Monet ovat joutuneet hankkimaan kakkosauton, ja osa harkitsee muuttoa alueelta. Mutta miten käy asuntojen arvon alueella, joka on muuttunut yhtäkkiä pussinperäksi? Onko tämä asukas- ja ympäristöystävällinen Espoo?
Valitettavasti Latokaski ei ole ainoa. Myös esimerkiksi Haukilahdesta Kamppiin kulkemiseen käytetty matka-aika on kaksinkertaistunut, ja bussilinjaa on perätty takaisin (LV 27.6.) Läntisestä ja keskisestä Espoosta löytyy monia katvealueita, joista liikkuminen on hyvin hankalaa.
Osaan ongelmista on löydetty ratkaisu, mutta muutokset ovat olleet hitaita ja riittämättömiä. Espoolaiset ovat jääneet vähemmistöön, kun Helsingin seudun liikenteestä vastaavassa kuntayhtymässä eli HSL:ssä on tehty päätöksiä. On syntynyt vaikutelma, että enemmän kuin rahasta, kyse on ollut haluttomuudesta ratkaista ongelmia.
Jo Länsimetrosta päätettäessä tiedettiin, ettei se missään tapauksessa voi toimia liikenneratkaisuna kaikille espoolaisille. Suoria, nopeita bussiyhteyksiä erityisesti ruuhka-aikoina on palautettava. Myös turvallisuuden kannalta on järkevää pitää yllä monia yhteyksiä, ettei mahdollisessa kriisitilanteessa koko liikenne lamaannu. Näin toimitaan myös muissa maissa.
Jos HSL ei kykene ratkaisuja tekemään, on mietittävä bussiliikenteen ottamista Espoon omiin käsiin ja sitä, millaisin edellytyksin sen voisi tehdä. Toivon pikaisia päätösesityksiä kaupunginvaltuustolle, jotta pääsemme ratkaisemaan ongelmat.
Pia Kauma
Kaupunginvaltuutettu (Kok.)
Kansanedustaja
Espoo
The post Suorat bussilinjat takaisin appeared first on Pia Kauma.