Case-Varusteleka – Julkishallinnon on tultava vapauden puolelle
Suomalainen virkamiestyrannia kyykyttää taas hallintoalamaista, kyllä sappi kiehuu. Korkein hallinto-oikeus on evännyt Varustelekan, ja siinä samalla kaikkien suomalaisten yritysten, mahdollisuuden yhteen etämyynnin muotoon huolimatta siitä, ettei laissa ole kieltämiselle perusteita. Eli vaikkei ole velvoitetta kieltää, niin kielletään silti, koska on valta kieltää. Parodiahorisontti jäi taakse jo aikoja sitten…
Varusteleka alkoi vuonna 2016 hakea oluen etämyyntilupaa. Tilaus olisi tapahtunut nettikaupasta ja Matkahuolto olisi toimittanut tuotteet lähimpään alkoholia myyvään toimipisteeseensä. Toisin sanoen, mistä tahansa päin Suomea voisi tilata pienpanimo-oluita esimerkiksi lähimmästä R-kioskista tai K-Supermarketista noudettaviksi. Järjellä ajateltuna tässä ei ole mitään kieltämisen arvoista, koska näillä toimipisteillä on alkoholituotteiden myyntioikeudet ja velvollisuus tarkistaa asiakkaan ikä joka tapauksessa.
Itse asiassa edes juridisesti kieltämiselle ei ollut perusteita, mutta Suomen sosialistisessa neuvostotasavaltojen liitossa rikos kyllä keksitään, kunhan syyllinen on ensin tiedossa. Ensin Aluehallintovirasto eväsi luvan vuonna 2017, vaikka perusteensa päätökselle olivat sanalla sanoen ohuet. Nyt Korkein hallinto-oikeuskin eväsi luvan vähän niin kuin varmuuden vuoksi, koska epäili, ettei Varustelekalla ole mahdollisuutta laatia Alkoholilain 56 §:ssä tarkoitettua omavalvontasuunnitelmaa. Paljon puhuvaa on, että äänestys päättyi 3-2 ja kaksi tuomaria jätti päätöksestä eriävän mielipiteen.
Meillä on perustuslakiin kirjattu elinkeinoharjoittamisen vapaus, joten onkin niin pirun typerää, että suomalaiset joutuvat tuhlaamaan valtavan määrä aikaa, vaivaa ja rahaa ylittääkseen esteitä, joita virkamiehistö eteemme rakentaa, vieläpä meiltä kynityillä verorahoilla. Miksi ihmeessä suomalainen joutuu käymään oikeutta Suomen julkishallintoa vastaan, jotta saisi tehdä työtä ja palvella työssään kuluttajia parhaalla mahdollisella tavalla? Tässä ei ole mitään järkeä!
Tällainen kaikkien suomalaisten etua vastaan sotiva ja mielivaltainen päätöksenteko jarruttaa Suomea tavalla, jonka rinnalla moni muu politiikan osa-alue kalpenee talousvaikutusten suhteen. Eikä tätä jarruttamista tapahdu pelkästään päivittäistavarakaupassa, vaan ihan kaikilla elämän osa-alueilla. Tullit, Avirat, hallinto-oikeudet, lupakäsittelijät, jne. Suomalainen saa olla joka välissä taittamassa peistä omista oikeuksistaan, vaikkei vapaudesta aiheutuisi mitään haittaa kenellekään.
Suomalaisen hallintokulttuurin on muututtava ja julkishallinnon on ruvettava seisomaan suomalaisten vapauden puolella. #terestroika
https://www.varusteleka.fi/fi/news/hallintoalamaisen-nurinaa-alkoholin-etamyynnista-/_5c471734