Käyttämättömien työresurssien hinta
Paras ammattitaitoni on terveysalanpalveluiden puolella. Kokoomuslaisena ajattelen tottakai myös asioiden taloudellista puolta ja sen vuoksi haluan avata, miten voimme toteuttaa sosiaali- ja terveyspalveluita tehokkaammin, sillä sote -alan menot ovat kokoajan kasvava menoerä. Tämän puolen kasvavien kustannusten hillitsemiseksi on pyritty viemään sote -uudistusta maaliin, joka on nostanut asian hyvin esille.
Terveyspuolelta saisimme huomattavasti säästöjä esimerkiksi panostamalla
1. Ennaltaehkäisevään terveydenhoitoon. Terveyserojen tasaamisella korkeakoulutettujen terveyden tasolle säästäisimme jopa 2 mrd euroa. Tämä tuskin on täysin mahdollista, mutta tuosta 50% :kin olisi jo mittava säästö.
Sen lisäksi meidän työikäisestä väestöstä 6% on työkyvyttömiä ja kyseisen ryhmän mahdollisen työpanoksen menetys on ollut jo useampi vuosi sitten 8 mrd euroa (tänä päivänä uskoisin menetyksen olevan vähintään yhtä paljon). Työkyvyttömyyttä aiheuttaa fyysisen työkyvyttömyyden lisäksi mielenterveys.
Pitkäaikaiset sairauspoissaolot maksavat yhteensä 1,7 mrd euroa, samoin lyhytaikaiset. Yhteensä siis 3,4 mrd euroa. Sairaana työssäkäyminen maksaa kutakuinkin saman verran. Työtapaturmat maksavat vuodessa jopa 2,5 mird euroa. Näiden kaikkien hoito noin 7,7 mrd euroa, eli yhteensä menetetyn työpanoksen kustannukset nousevat jopa 25 mrd euroon.
Tällä puolella meillä on paljon työsarkaa ja pitäisi panostaa voimakkaammin
2. kuntouttavaan työotteeseen, jolla saisimme selviä säästöjä ainakin pitkäaikaisten sairauspoissaolojen vähentyessä kasvaneena työpanoksena ja vähentyneinä hoitokustannuksina.