Salliiko Helsinki sukupuolisyrjinnän tiloissaan?
Helsingin kaupunki on intersektionaaliseen feministiseen filosofiaan tukeutuvien valtuutettujen äänillä sitoutunut yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon periaatteisiin, ja hyvä niin. Kenenkään ei tulisi joutua työnnetyksi syrjään yhteiskunnasta esimerkiksi sukupuolen, iän, uskonnon tai muun vastaavan asian takia.
Silti Helsingin kaupungin omistamalla Arabian nuorisotalolla ollaan järjestämässä tapahtuma, jonne pojat eivät ole tervetulleita. Tapahtumajärjestäjien mielestä "tämä ei ole poissulkevaa", vaan antaa osallistujille mahdollisuuden olla "oma itsensä". Paitsi tietysti poika, se ei ole sallittua.
Nopealla googlauksella ainakin toinen järjestäjistä tunnustaa intersektionaalista feminismiä, jonka on tällaisten esimerkkien myötä todella vaikeaa nähdä rakentavan tasa-arvoista yhteiskuntaa. Pikemminkin vaikuttaisi siltä, että aattensa keskiössä on uhrikultin rakentaminen ja erilaisten yhteiskunnallisten etuoikeuksien hankkiminen uhristatusta hyödyntämällä.
Olen pohtinut viime aikoina paljon sitä, millaista pojaksi kasvaminen nykyään on, kun kaikista medioista pusketaan viestiä muka toksisesta maskuliinisuudesta, patriarkaatista ja muusta mieheyden demonisoinnista. Viime vuoden aikana pelkästään Helsingin Sanomat julkaisi 14 juttua, joissa puhuttiin pseudotieteellisestä "toksisesta maskuliinisuudesta".
Mediatarjonnan perusteella mieheydestä ja miehistä ei löydy nykyään mitään hyvää tai kehuttavaa, pelkästään pahaa. Pelkään, että tällaiset lasten väliin rakennetut kuilut johtavat ennalta arvaamattomiin seurauksiin.
Itse toki olen sitä koulukuntaa, jonka mielestä alussa m ainittuja rajattuja tapahtumia voidaan järjestää, kunhan se oikeus on kaikilla. Toisaalta en kuitenkaan halua jyrkkää sukupuoli- tai muuta jaottelua, vaan ennemminkin vanhemmille viisautta tsempata lapsia ja nuoria luottamaan itseensä ja tekemään kovasti töitä unelmiensa eteen. #terestroika
https://www.hs.fi/kaupunki/helsinki/art-2000006022054.html
https://www.hel.fi/…/yhdenvert…/yhdenvertaisuus-helsingissa/
https://www.hel.fi/…/s…/kaupunkistrategia/strategia-ehdotus/