Kokoomuksen sivistysedustajat: Liikunnan merkitys huomioitava kaikilla hallinnonaloilla
Kokoomuksen kansanedustajat ja sivistysvaliokunnan jäsenet Sari Multala, Sari Sarkomaa ja Raija Vahasalo ovat tyytyväisiä siihen, että liikuntapoliittinen selonteko on tänään eduskunnan täysistunnon käsiteltävänä. Sivistysvaliokunta sai mietintönsä selonteosta valmiiksi viime viikolla. Liikuntapoliittinen selonteko on historian ensimmäinen asiakirja, joka linjaa liikuntapolitiikan kehittämistä 2020-luvulle.
“Tutkimusten mukaan me suomalaiset liikumme tällä hetkellä aivan liian vähän, vain yksi viidestä suomalaisesta liikkuu suositusten mukaan. Liikkumattomuuden kustannukset lasketaan miljardeissa joka vuosi. Tarvitaan paljon uusia toimenpiteitä ja aivan uutta ajattelua, jotta saamme suomalaiset liikkeelle”, edustajat muistuttavat.
Liikunnalla on tärkeä yhteys ihmisten hyvinvointiin. Liikunta myös parantaa oppimistuloksia ja auttaa työssäjaksamista. On tärkeää, että kannustamme ihmisiä liikkumaan huolehtimalla riittävästä infrasta, liikunnan saavutettavuudesta sekä siitä, että meillä on riittävästi tarjolla matalan kynnyksen harrastuspalveluita.
“Olen iloinen, että selonteon mukaisesti Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelmaa jatketaan ja laajennetaan toiselle asteelle sekä korkea-asteelle. Nämä toimenpiteet ovat tärkeitä, jotta jokaisella lapsella ja nuorella olisi mahdollisuus harrastaa liikuntaa”, toteaa edustaja Vahasalo.
Liikuntapolitiikka ei ole pelkästään opetus- ja kulttuuriministeriön vastuulla vaan siihen vaikutetaan myös sosiaali- ja terveyspolitiikalla, työ- ja elinkeinoasioissa sekä muun muassa veropolitiikalla. Liikunnan edistäminen tulisikin ymmärtää laaja-alaisesti ja tarvitsemme politiikkatoimia jokaisella sektorilla.
“Tarvitsemme vielä voimakkaammin ymmärrystä sille, että entistä useammat hallinnonalat kantavat kortensa kekoon liikunnan lisäämiseksi. Liikunnan ja urheilun edistämisen hyödyt näkyvät laajalti yhteiskunnassa, kuten säästyneinä terveysmenoina. Siksi on luontevaa, että myös vastuuta kustannuksista ja koordinaatiosta laajennettaisiin”, jatkaa edustaja Sarkomaa.
Selonteon ansiona voidaan pitää myös sitä, että liikunnan rahoitustarve on tunnistettu ja tunnustettu. Valtion huippu-urheilurahoitusta esitetään lisättäväksi 2020-luvulla ja Olympiarahastoa pääomitetaan enintään 20 miljoonaa euroa. Lisäksi liikunnan edistämiseen esitetään laajalti toimenpiteitä ja näille rahoitusta.
”Esitämme valiokunnan kannanottona, että Suomessa selvitetään tarve huippu-urheilulain säätämiselle. Suomalaiset ovat tutkitusti huippu-urheilukansaa ja arvostavat kansainvälistä urheilumenestystä korkealle. Olen iloinen siitä, että Olympiakomitean asema huippu-urheilun johtajana on nyt tunnustettu”, päättää valiokunnan varapuheenjohtaja Multala.
Lisätietoja:
Sari Multala, puh. 040 531 7104
Sari Sarkomaa, puh. 050 511 3033
Raija Vahasalo, puh. 050 511 3090