Opetusministeri Grahn-Laasonen: Korkeakoulujen indeksit takaisin 2020
Torstaina julkistetussa vuosien 2020–2023 julkisen talouden suunnitelmassa korkeakoulujen indeksijäädytykset päättyvät, kertoo opetusministeri, kokoomuksen varapuheenjohtaja Sanni Grahn-Laasonen. Jatkossa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rahoitukseen tehdään automaattinen korotus kustannustason nousun myötä.
”Korkeakoulujen indeksit on kirjattu päättyviksi vuonna 2020 ja hyvä niin. Suomen talouden tilanne on saatu käännettyä, ja myös koulutusjärjestelmä kantoi tästä ison vastuun. Meidän on jatkossakin huolehdittava talouden ja työllisyyden kehityksestä niin, että säästöjen tielle ei jouduta palaamaan”, Grahn-Laasonen sanoo.
Valtiovarainministeriön virkamiesarvion mukaan työllisyysasteen on Suomessa noustava vähintään 75 prosenttiin, jotta nykyiset menot pystytään kattamaan. Korkeakoulujen indeksit on laskettu mukaan tähän menopohjaan.
Indeksien palaaminen tuo korkeakouluille toimintavarmuutta ja taloudellista liikkumatilaa. Grahn-Laasosen mukaan työllisyysasteen nousu on kuitenkin varmistettava, jotta indeksit voidaan pitää voimassa vastakin.
”Koulutus ja siihen panostaminen on talouskasvun ja työllisyyden nostamisen kannalta välttämätöntä. Erityinen haaste on kasvava tarve läpi työuran jatkuvalle koulutukselle, joka on nyt lisätty myös korkeakoulujen tehtäviin.”
”Indeksijäädytysten päättyminen ja antaa korkeakouluille paremmat mahdollisuudet pitkäjänteiseen suunnittelutyöhön. Lisäraha tulee tarpeeseen. Olen iloinen siitä, että jäädytykset on nyt mahdollista lopettaa.”
Lisätietoja:
Erityisavustaja Emmi Venäläinen, puh. 044 281 1234