Miksi emme olisi Pohjolan Saksa?

Yleisradio kertoi tänään, etteivät suomalaiset innostu paikallisesta sopimisesta. Havainto ei sinänsä yllätä; onhan meillä julkisessa keskustelussa onnistuttu vetämään yhtäläisyysmerkit vahvan yleissitovuuden eli jäykkien työehtojen ja ihmisten hyvinvoinnin välille. Totuus on kuitenkin varsin erilainen.

Hyvinvointimme ei ole kovin hääppöistä länsimaisessa vertailussa. Kotitalouksien tulot verojen ja tulonsiirtojen jälkeen jäävät Suomessa (29 374 USD) yli tuhat dollaria vuodessa OECD:n keskiarvon alapuolelle. Elintasossa olemme 15-20 % Ruotsia ja Saksaa jäljessä; kotitalouksien varallisuudesta puhumattakaan. Vastaavaa kattavaa yleissitovuutta kuin meillä ei muualla tunneta. Muissa maissa paikallinen sopiminen on arkipäivää.

World Economic Forumin kansainvälisen kilpailukykyvertailun perusteella Suomen työmarkkinat sijoittuvat tutkitusta 137 maasta sijalle 137, mitä tulee palkanmuodostuksen joustavuuteen. Suomen työmarkkinat ovat siis käytetyn mittariston mukaan maailman jäykimmät. Moni viittaa kintaalla näille tutkimuksille, ja on toki haastavaa asettaa yli sata maata pötköön monimutkaisen työmarkkinasääntelyn osalta. Asian arviointiin ei kuitenkaan tarvita kansainvälisiä järjestöjä kuten WEFiä, OECD:tä tai Euroopan komissiota, jotka tosin kaikki päätyvät samaan lopputulokseen. Arviointiin riittää arkipäivän havainnointi Suomen pysyvästi muita maita korkeammasta rakenteellisesta työttömyydestä.

Suomen työllisyys on pysynyt 90-luvun laman jäljiltä kroonisesti matalana. Nuorten äitien, ikääntyneiden miesten, maahanmuuttajien ja erityisryhmien työttömyys on korkeampaa kuin verrokkimaissamme. Suomen yleinen työttömyysaste on Euroopan korkeimpia heti Välimeren maiden jälkeen. 72 prosentin työllisyysaste saavutettiin viime talvena ensimmäistä kertaa vuositasolla sitten vuoden 1990. Matala työllisyys kertoo menetetyistä mahdollisuuksista. Jokainen ylimääräinen kuukausi pois työelämästä heikentää ihmisen tulotasoa ja pitkäaikaistyöttömyys puolestaan lisää myös perheen lapsien syrjäytymisriskiä.

Miksi emme pyrkisi parempaan? Sellaiseen yhteiskuntaan, jossa ihmisellä taustaan katsomatta olisi mahdollisuus nostaa elintasoaan työllä ja toimeliaisuudella? Voisimme 10 vuoden päästä olla yhteiskunta, jossa on vahva sosiaalinen kierto, joka on kyennyt nostamaan elintasoaan ympäristöä rasittamatta ja jota muualta Euroopasta tullaan ihailemaan!

Ratkaisun avain: joustavat työmarkkinat

Meidän ei pidä tyytyä seiskytlukulaiseen, kolmikantaiseen hartialukkoon työllisyydessä, vaan voisimme ottaa mallia Saksasta. Saksassa tehtiin demarijohtajan Gerhard Schröderin johdolla 2000-luvun alkupuoliskolla merkittävä työelämäuudistus, Hartz-reformi. Uudistaminen ja demarius eivät siis mitenkään poissulje toisiaan, ainakaan muualla maailmassa. Hartz-reformien jälkeen Schröder sai kyllä lähteä, mutta mitä on tapahtunut Euroopan entiselle sairaalle miehelle eli Saksalle?

Saksan työttömyys on tikittänyt 2000-luvun puolivälin jälkeen vuosi vuodelta alaspäin. Vuoden 2005 11 prosentista on tultu kolmeen prosenttiin eli likipitäen täystyöllisyyteen tämän vuoden alussa. Saksan pitkäaikaistyöttömien osuus työvoimasta on vain 1,5 %. Homma toimii. Näin siitä huolimatta, että Saksaan on kohdistunut kaikkina näinä vuosina – ei pelkästään vuonna 2015 – merkittävästi enemmän maahanmuuttoa kuin Suomeen tai muihin Euroopan maihin.

Mikä on Saksan salaisuus? Saksassa tuotiin työehdoista sopiminen työpaikoille, luotiin ihmisille mahdollisuus ottaa pientäkin työtä (minijob) vastaan ja tarvittaessa yhdistää erilaisia tulonlähteitä sosiaaliturvaan. Ajatus oli, että olisi parempi jos useampi ihminen pääsisi työn syrjään kiinni ja osaamisen kertymisen kautta siirtymään paremmin palkattuihin töihin.

Saksassa on myös vuosikymmenten ajan ollut laaja oppisopimuskulttuuri, joka tähtää nuorten ja myös varttuneempien kohdalla ammattipätevyyden hankkimiseen työelämän kautta. Saksassa säädettiin muutama vuosi sitten vähimmäispalkkalaki, joka kuitenkin jättää aukon työssäoppimiselle. Osaajilla palkka lähtee nopeasti kipuamaan ja työpaikka on varma.

Muun muassa Antti Rinne on viitannut Saksan tapauksessa alhaiseen toimeentuloon henkilöillä, jotka yhdistävät työtä ja sosiaaliturvaa. Kriitikoilla jää herkästi huomaamatta, että tällaisten ihmisten vaihtoehto ei useinkaan ole täysipäiväinen hyvin palkattu työ, vaan työttömyys. Työttömänä toimeentulo vasta heikkoa onkin ja vielä ongelmallisempaa on, jos työttömyys muodostuu krooniseksi.

Voidaan toki debatoida siitä, olisiko täysi työttömyys parempi kuin heikko toimeentulo työtä ja sosiaaliturvaa yhdistämällä. Itse liputan jälkimmäisen puolesta siksi, että pienenkin työllisyyden kautta ihmisellä on mahdollisuus kehittää ammattitaitoaan ja mahdollisesti edetä parempiin töihin elinkaarensa aikana. Työ on muutakin kuin pelkkä toimeentulo. Erityisesti maahanmuuttajille se on ainoa väylä integroitumiseen.

Pienituloisilla Suomea paremmat tulot ja mahdollisuudet

Saksan suurin osavaltio Nordrhein-Westfalen on julkaissut kattavan tutkimuksen minijobeista. Minijobeissa työskentelee enemmän naisia kuin miehiä. Neljännes naisista ilmoittaa työskentelevänsä minijobissa perheen ja työn yhteensovittamisen vuoksi, kun miehistä saman vastauksen antoi ainoastaan 6 %. Pääsyy (65 %) minijob-työskentelyyn on kyselyiden mukaan lisäansio. Niissä työskentelevistä henkilöistä kuitenkin lähes joka toinen siirtyy jo muutamien vuosien kuluessa tyypillisiin työsuhteisiin. Työelämän joustavuus ei ole vähentänyt – vaan lisännyt – myös vakituisissa työsuhteissa olevien ihmisten määrää.

Kyselyn mukaan aniharva tekee minijobeja, vaikka tosiasiassa haluaisi toisenlaisen työsuhteen. Ainoastaan kuusi prosenttia ilmoitti toivovansa, että minijob muuntautuisi normaaliksi osa- tai kokoaikaiseksi työsuhteeksi. Toisin kuin suomalaisessa keskustelussa usein annetaan ymmärtää, minijobin tekijät eivät näytä olevan kovin tyytymättömiä tilanteeseensa.

Entä sitten se tuloköyhyys? Saksassa pienituloisten kotitalouksien käytettävissä olevat tulot ovat korkeammat kuin Suomessa. Mediaanipalkka on 1656 euroa kuukaudessa – 52 euroa korkeampi kuin Suomessa. Entä ostovoima? Pienituloisella kotitaloudella merkittävä osa tuloista kohdistuu suoraan välttämättömiin menoihin kuten asumiseen ja elintarvikkeisiin. Ne puolestaan ovat Saksassa huomattavasti Suomea halvempia. Suomessa olisikin entistä enemmän kiinnitettävä huomiota myös arjen kustannustasoon. Liian monella pienituloisella ihmisellä rahat eivät yksinkertaisesti riitä elämiseen.

Entä mahdollisuuksien tasa-arvo? Saksan valtiovarainministeriön selvityksen mukaan sosiaalinen liikkuvuus on pysynyt Saksassa korkealla. Poika, joka syntyy alimpaan tulokymmenykseen kuuluvalle isälle, ei aikuisena päädy ikätovereitaan todennäköisemmin alhaisimpaan tuloluokkaan. Tulokset ovat hyvin vastaavia kuin Suomessa, kuitenkin sillä erolla, että ylimmissä tuloluokissa euromääräinen ansiotaso on Saksassa korkeampi kuin Suomessa. Eli samalla kun sosiaalinen oikeudenmukaisuus on vahvaa, on ihmisillä elämässään tulomahdollisuuksissakin vain taivas rajana. Sellaisessa Suomessa minä haluaisin elää!