Koulutus ja tutkimus ovat tulevaisuuden tekijöitä
Koulutukseen ja tutkimukseen satsaaminen on elinehto Suomen tulevaisuudelle. Opettajien hyvinvointi ja ammattitaito luovat edellytykset lasten ja nuorten kasvulle ja hyvälle elämälle. Kodin ja koulun yhteistyö on voimavara.
Jokaiselle peruskoulunsa päättävälle nuorelle on taattava jatko-opiskelupaikka. Yhteiskunta luo edellytykset, että jokainen nuori aikuinen käy ammattiin valmistavan koulutuksen ja saa tutkinnon valmiiksi. Koulutetut nuoret ovat yhteiskunnan tulevaisuuden paras vakuutus. Myös aikuisilla on oltava mahdollisuus kehittää itseään, hankkia tarvittavaa jatkokoulutusta tai kouluttautua uudelleen.
Tutkimusrahoitusta on lisättävä. Suomessa tehdään paljon huippututkimusta, ihan koko maailman mittakaavassa. Näen todellisena uhkana, että meiltä lähtee huippututkijoita ulkomaille, jos heidän toimintaedellytyksiään täällä ei turvata.
Tärkeitä teemoja koulutuksen ja tutkimuksen saralla ovat:
- Tehostetaan oppimisvaikeuksien tunnistamista ja parannetaan varhaisen tuen saamista niihin.
- Mahdollistetaan kaikille terveelliset ja turvalliset oppimis- ja työympäristöt
- Monipuolistetaan korkeakoulujen mahdollisuuksia kerätä rahoitusta
- Tunnistetaan nopeasti muuttuvan työelämän tarpeet ja siirretään koulutuksessa painopistettä tutkintokeskeisyydestä osaamiskeskeisyyteen.