SDPn vaalirahoitus oikeudenmukaista, suomalaisen palkka ahneutta?
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kertoi eilen IS-vaalitentissä, ettei hänen mielestään ole epäoikeudenmukaista, kun AY-järjestetöt antavat verovapaita tulojaan SDP:n ja Vasemmistoliiton vaalityöhön. Tästä olen toki samaa mieltä – myös järjestöillä tulee olla oikeus antaa vaalirahoitusta.
Mutta miksi näin on vain silloin, kun kyse on vasemmistopuolueille annettavasta tuesta tai kuittaamistaan verovapaista osinkotuloista? Koska vasemmiston mielestä ei kuitenkaan ole oikeudenmukaista, että suomalainen:
– Tukee jälkikasvuaan taloudellisesti (lahja- ja perintövero).
– Myy palveluita asiakkailleen tuodakseen perheelleen leipää pöytään (tulovero, ALV).
– Kerryttää pääomaa eläkkeensä turvaksi (varallisuusvero, pääomatulovero).
– Tekee kovemmin töitä elintasonsa nostamiseksi ja perheensä elättämiseksi (tuloveron progressio, solidaarisuusvero).
Lista on lähes loputon ja lisää on kuulemma tulossa, jos vaalirulettiin isoimmat panokset laittaneet pääsevät toteuttamaan miljardilupauksensa.
Ja tämä mua politiikassa niin välillä sieppaa niin maan pärkkeleesti. Että oman edun häikäilemätön puolustaminen valkopestään oikeudenmukaisuudeksi vaikka rahat olisi revitty duunareiden ja työttömien taskuista. Mutta tavan suomalaisten ponnistelut parantaa elintasoaan omalla työllään nähdään ahneutena ja epäoikeudenmukaisuutena, jota pitää kaikin keinoin rajoittaa.
Kaikki hyvinvointi syntyy työstä, eikä toisen suomalaisen menestys ole meiltä muilta pois. Suomen menestyksen jarru on liian korkea työn ja pääomien verotus, se asia pitää muuttaa välittömästi. #terestroika
Jos tykkäät puhua politiikkaa, tsekkaa myös nämä kanavat:
FACEBOOK
YOUTUBE
TWITTER
INSTA (politiikka)
INSTA (vapaa-aika)
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006065124.html (37:15)