Paula Risikko haluaa varmistaa ikäihmisten digitaidot
”Palveluiden sähköistyessä tarvitaan digitaitoja. Digitaitoja tarvitaan myös yksinäisyyden estämiseksi. Digitaidot on varmistettava ikääntyneillekin kansalaisille, viimeistään eläkkeelle siirtymisen jälkeen esimerkiksi vapaan sivistystyön organisaatioiden kautta. Tähän tarvitaan selkeä, yhteiskunnan taholta varmistettu ja tuettu koulutusjärjestelmä”, linjasi kokoomuksen kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Paula Risikko SuomiAreenassa keskiviikkona.
“Monet palvelut löytyvät verkosta, erilaisia kodin laitteita ja apuvälineitä hallitaan digitaalisesti. Niin ikään vuorovaikutussuhteiden ylläpitämiseksi tarvitaan usein myös älylaitteita. Ilman riittäviä digitaitoja riski jäädä syrjään yhteiskunnasta kasvaa. Erityisesti ikääntyneiden kansalaisten pärjääminen sähköistyvässä maailmassa on vakava huolenaihe. Digitaalisten taitojen hallinta tulee varmistaa viimeistään eläkkeelle siirryttäessä”, painotti Risikko.
Risikko puhui Porissa ikääntyneiden yksinäisyyttä käsittelevässä tilaisuudessa.
Suomi ikääntyy nopeiten Euroopan maista ja arviolta kolmannes yli 65-vuotiaista kokee itsensä ajoittain yksinäiseksi. Jatkuvaa yksinäisyyttä kokee noin 4-5 prosenttia ikäihmisistä. Yksinäisyyden kokemuksen tiedetään vaikuttavan heikentävästi ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin.
“Vaikka sähköiset apuvälineet eivät täysin korvaa kasvokkaisia ihmiskontakteja, voidaan digitaalisilla ratkaisuilla lisätä ikäihmisten turvallisuuden tunnetta ja lievittää yksinäisyyden kokemusta. Siksi on tärkeää, että ikäihmisillä on riittävät tiedot ja taidot laitteiden hyödyntämiseksi”, Risikko lisää.
“Järjestöt ovat ansiokkaasti toteuttaneet hankkeita ikäihmisten digitaitojen parantamiseksi, mutta se ei riitä. Digitaitojen puute on uhka kansalaisten yhdenvertaisuuden toteutumiselle ja hyvinvoinnille. Siksi tarvitaan johdonmukaisia toimia yhteiskunnan taholta. Tarvitaan systemaattinen digitaitojen koulutusohjelma ikääntyneille kansalaisille”, totesi Risikko.
Digitaitoja voidaan varmistaa ikääntyneille kansalaisille mm. vapaan sivistystyön organisaatioiden kautta, valtion tukemana. Vapaa sivistystyön koulutusta tarjoavat kansanopistot, kansalaisopistot, opintokeskukset ja kesäyliopistot.