Kokoomuksen keskustelunavaus työllisyystoimista: Kohti 60 000 uutta työpaikkaa
Julkaisuvapaa
Kokoomus käynnistää keskustelun keinoista, joilla Suomeen syntyisi vähintään 60 000 uutta työpaikkaa.
Tuoreet työllisyystilastot kertovat, että työllisyyden kasvu on pysähtynyt. Työllisten määrä ei vuodenvaihteen jälkeen ole käytännössä kasvanut lainkaan.
”Jos oikoteitä korkeaan työllisyyteen olisi, ne olisi jo löydetty”, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoo.
Jos oikoteitä korkeaan työllisyyteen olisi, ne olisi jo löydetty
Hallitus on asettanut tavoitteekseen julkisen talouden menojen ja tulojen tasapainon vuonna 2023. Tavoite edellyttää työllisyysasteen nousua 75 prosenttiin. Ilman työllisyyden kasvua myös hallituksen menolisäyksiltä putoaa pohja.
Vuonna 2023 työllisiä pitäisi olla 60 000 ennustettua enemmän. Väestön ikääntymisen jatkuessa tämäkään ei vielä riitä turvaamaan hyvinvointiamme. Kokoomus kannustaa tekemään rohkeita uudistuksia nyt, jotta työllisyys voisi nousta ensi vuosikymmenen lopussa 80 prosenttiin. Silloin suomalaisten palveluiden rahoitus olisi kestävällä pohjalla.
”Kunnianhimoinen tavoite vaatii kunnianhimoisia toimia. Kokoomus tukee hallitusta tavoitteessa nostaa työllisyyttä. Olemme valmiita kannattamaan jokaista hallituksen esittämää, todennetusti vaikuttavaa työllisyyskeinoa. Julkaisemme työkalupakkimme ehdotukset keskustelunavauksena jo nyt, ennen hallituksen budjettiriihtä, jotta hallituksella olisi aikaa tutustua ehdotuksiin ja hyödyntää niitä omassa työssään”, Orpo sanoo.
Kokoomus on olemassa oleviin asiantuntijalaskelmiin pohjaten kerännyt mittakaavaltaan 30 000 uuden työllisen edellyttämät toimet, joille voidaan arvioida luotettavasti työllisyysvaikutukset. Toisen vaadittavan 30 000 työllisen osalta puolue on listannut lukuisia vaikuttavia toimia, joilla ajatellaan laajasti olevan vahva positiivinen, mutta vaikeasti arvioitavissa oleva työllisyysvaikutus.
Kokoomus ehdottaa mm. ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastamista, naisten työllisyyttä tukevaa perhevapaauudistusta ja paikallisen sopimisen merkittävää lisäämistä. Kotitalousvähennyksen leikkaamiselle kokoomus sanoo ei.
Osa toimenpiteistä tuo julkiselle taloudelle säästöjä, osa taas kasvattaa menoja. Kokoomus arvioi, että saatavat säästöt riittävät kattamaan lisämenoja vaativien toimien kulut. Esitys on suorien budjettivaikutusten osalta kokonaisuutena julkisen talouden kannalta joko neutraali tai positiivinen.
Kokoomus jatkaa työllisyyskeinojensa yksityiskohtien tarkentamista sekä työllisyysvaikutusten täsmentämistä osana vaihtoehtobudjetin valmistelua.
Lisätiedot:
Sakari Rokkanen, talouspoliittinen sihteeri p. +358 40 762 5340