Korkeakouluille turvattava vakaat olosuhteet – miljardin pääomittaminen olisi todellinen tulevaisuusteko
Eduskuntaryhmän tiedote 27.8.2019
Kokoomus pitää tärkeänä panostuksia koulutukseen, osaamiseen ja sivistykseen. Koulutus on pienen Suomen menestyksen strategia, sillä korkea osaaminen on tulevaisuuden kasvun ja siitä koituvan hyvinvoinnin kulmakiviä.
Rinteen hallituksessa istuvat puolueet ovat luvanneet koulutukseen ja osaamiseen miljardiluokan panostuksia. Kuitenkin hallitus ottaa nyt askeleita taaksepäin asettamistaan tavoitteista. Valtiovarainministeriön Mika Lintilän budjettiesityksessä korkeakouluille osoitettiin vain neljännes hallitusohjelmassa luvatusta.
Kokoomuksen mielestä hallituksen on annettava korkeakouluille lupaamansa perusrahoituksen tasokorotus täysimääräisenä käyttöön heti ensi vuoden alusta. Myös hallitusohjelmassa luvatun, korkeakoulujen aloituspaikkojen määrän lisäämisen on näyttävä korkeakoulujen rahoituksessa.
Kokoomus pääomittaisi korkeakouluja miljardilla. Rinteen hallitus on kohdentamassa omaisuusmyynneistä saatavat tulot yli sataan eri kohteeseen. Selkeät tulevaisuuskärjet puuttuvat, eikä suunnitelluilla kertamenoilla ole pitkäaikaisia vaikutuksia. Kokoomus osoittaisi valtion omaisuuden myynnistä saatavista tuloista miljardin yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen pääomittamiseen. Se olisi oikea tulevaisuusteko, joka vahvistaisi suomalaista osaamista pitkälle tulevaisuuteen.
Korkeakoulujen pääomittamisella vahvistetaan korkeakoulujen omaa rahoitusasemaa. Hyvin hoidettuna, pääomasta saadut tuotot vapautuvat korkeakoulujen itsensä päätettäviin kohteisiin. Pääomittaminen vahvistaa korkeakoulujen autonomiaa ja tukee korkeakoulujen omia uusia tutkimuksellisia avauksia.
Haluamme tehdä suunnitelmallisesti työtä myös tutkimus, kehitys- ja innovaatiorahoituksen nostamiseksi 4%:iin bruttokansantuotteesta. Kuluvalla vaalikaudella tämä tarkoittaa 300 miljoonan euron lisäpanostuksia. Lisäksi on luotava uusia osaamiskeskittymiä myös yksityisten TKI-investointien kasvattamiseksi.
Tulevaisuuden kasvu ja kilpailukyky syntyvät osaamisesta. Haaste osaavan työvoiman saatavuudesta on ratkaistava panostamalla jatkuvaan oppimiseen. Kokoomus on esittänyt osaamisen tulevaisuussopimuksen laatimista yhteistyössä valtion, työmarkkinajärjestöjen ja koulutuksen järjestäjien kesken. Jatkuvan oppimisen reformin tavoitteena on luoda uusia osaamisen päivittämisen mahdollisuuksia kaikille aloille. Erityisesti jatkuvan oppimisen ja osaamisen päivittämisen mahdollisuuksia on lisättävä aloilla, joissa paine rakennemuutokselle on kova ja aloilla, joissa koulutustaso on matala.
Kokoomus on sitoutunut edistämään korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visiossa asetettua tavoitetta suomalaisten koulutustason nostosta. Tavoitteena on, että vuoteen 2030 mennessä jokainen nuori suorittaa vähintään toisen asteen tutkinnon ja puolet myös korkeakoulututkinnon. Tavoitteeseen on mahdollista päästä vain vahvistamalla perustaitoja, yksilöllistä ohjausta ja tukea läpi koulutien sekä sujuvoittamalla pääsyä korkeakouluopintoihin. Yliopistoille ja ammattikorkeakouluille on varmistettava työrauha ja vakaat olosuhteet.
Hallituksen tulisi nyt määrätietoisesti osoittaa millaisilla eväillä suomalaista korkeaa osaamista aiotaan rakentaa ja osoitettava todellinen tahtotilansa korkeakoulukentän tukemisessa. Kokoomus on valmis kirittämään hallitusta ottamaan määrätietoisia askeleita suomalaisten osaamistason nostamiseksi ja jatkuvan oppimisen varmistamiseksi.
Yhteydenotot: Suvi Aherto, 050 349 6121