TET-harjoitteluni kokoomuksen puoluetoimistolla
Matti Paiho Haagan peruskoulusta suoritti TET-harjoittelun kokoomuksen puoluetoimistolla lokakuun lopulla. Hän kertoo kokemuksen olleen mukava kurkistus politiikan kulisseihin.
“TET-jakso alkoi maanantaiaamuna 21.10.2019 hieman ennen kello yhdeksää, kun painoin kansallisen kokoomuksen summeria. Ennen tet-jaksoa minua jännitti hieman aloittaa, mutta se ei poikennut normaalista, sillä jännitän muutenkin helposti. Sisälle mennessä jännitys kumminkin hälveni nopeasti, sillä minut otettiin vastaan lämpimästi heti ovelta saakka.
Heti alkuun kävimme vastuuhenkilöni kanssa hakemassa kahvia, josta tulikin sitten joka aamuinen rutiini. Kahvikuppien kanssa siirryimme työpisteelle, jossa aloin tekemään some-kanavien kartoitusta. Työtehtäväni muutenkin keskittyivät vahvasti someen, sillä vastuuhenkilöni sattui olemaan somestrategi.
Kuulin muutamaan otteeseen kysymyksen siitä, miksi olen halunnut tulla juuri puoluetoimistoon. Olen kiinnostunut politiikasta, joten ensimmäisenä vaihtoehtona halusin mennä eduskuntaan jollekin kansanedustajalle TET-harjoitteluun, mutta valitettavasti heille ei käynyt tai aika oli jo sen verran lopussa, että olin kerennyt sopia jo tänne puoluetoimistoon.
Olen tämän viikon aikana huomannut, että puoluetoimistossa hyvänä puolena oli nimenomaan se, että pääsee näkemään, miten poliittinen työ tapahtuu eduskunnan ja valokeilan ulkopuolella. Hyvänä puolena oli myös se, että pääsi myös kokoomusnuorien puolelle, jossa oli mukavaa keskustella politiikasta ja muutenkin elämästä.
Olin jo ensimmäisen päivän jälkeen todella tyytyväinen, että pääsin juuri tähän tet-paikkaan. Kotiin päästyäni kerroin kuinka hyvä paikka puoluetoimisto on, näytin myös kuvan, jossa olin Petteri Orpon kanssa.
Keskiviikkona olin aika pitkään kokoomusnuorien puolella avustavissa tehtävissä. Olin jo etukäteen kiinnostunut liittymään heihin, mutta he varmistivat vielä liittymispäätöstä. Käväisin torstaiaamuna viemässä liittymislapun kokoomusnuoriin ja odotan heidän seuraavaa tapahtumaa.”
Matti Paiho