Puoluesihteeri Kokko Lahdessa: seisomaanhan siellä jouduttiin
Kiitos keskusteluista Lahti, nähdään taas!
Kansanedustajien kiertue kurvasi keskiviikkona 31. tammikuuta kolmantena kiertuepäivänä Lahteen. Kiertuepäivän viimeisellä etapilla olivat mukana puheenjohtaja Petteri Orpo, varapuheenjohtajat Antti Häkkänen ja Sanni Grahn-Laasonen sekä kansanedustajat Jukka Kopra, Pihla Keto-Huovinen, Marko Kilpi, Kalle Jokinen, Sinuhe Wallinheimo, Pia Kauma, Terhi Koulumies sekä puolusihteeri Kristiina Kokko ja kokoomusnuorten puheenjohtaja Matias Pajula.
Puoluesihteeri Kristiina Kokko oli tyytyväinen kiertueen osallistujamäärään ja Lahdessakin saatiin tupa täyteen: “Seisomaanhan siellä jouduttiin, kun istumapaikat täyttyivät nopeasti ja väkeä oli paljon”.
Kiertueella oli mukana myös pöytälätkä ja kuten mainoksissakin luvattiin, nyt oli mahdollisuus haastaa kansanedustaja joko politiikassa tai pöytälätkässä! Myös Lahdessa kiertueen pöytälätkä kiinnosti ja pelit olivat käynnissä koko tilaisuuden ajan.
Lahti oli kolmannen kiertuepäivän viimeinen pysähdyspaikka, seuraava päivänä kiertue suuntasi junalla Kouvolaan.
Puoluejohto ja kansanedustajat kiersivät yhteensä 22 paikkakuntaa viikon sisällä. Pysähdyksiä oli Kemijärvellä, Rovaniemellä, Kemissä, Oulussa, Kokkolassa, Vaasassa, Seinäjoella, Porissa, Turussa, Jyväskylässä, Mikkelissä, Lahdessa, Kouvolassa, Lappeenrannassa, Joensuussa, Kuopiossa, Kajaanissa, Tampereella, Hämeenlinnassa, Vantaalla, Espoossa ja Helsingissä. Kuopion ja Oulun kiertuetapahtumien yhteydessä järjestettiin kesän 2020 puoluekokoukseen tehtävän tavoiteohjelman julkinen keskustelutilaisuus.
Kiitos keskusteluista Lahti, nähdään taas!
Minä ja muu #kokoomus tänään Lahessa after workeilla Copassa klo 18. See ya! Mitä kuuluu? #lahti
— Elina Hölttä (@ElinaHoltta) January 31, 2020
Kiitos Jyväskylä, Mikkeli ja Lahti! Viimeistään tässä vaiheessa voi unohtaa puheet siitä, ettei politiikka saa ihmisiä liikkeelle.
Huomenna suuntaamme kohti itäistä Suomea, kun vuorossa ovat Kouvola, Lappeenranta ja Joensuu.
Nähdäänhän matkan varrella? ☺️ #kokoomus pic.twitter.com/Z5lPm5SL2T
— Kokoomus (@kokoomus) January 31, 2020