Zyskowicz ja yllätystapaaminen Joensuussa!
Kiitos keskusteluista Joensuu, nähdään taas!
Kansanedustajien kiertue kurvasi neljäntenä kiertuepäivänä Joensuuhun. Matka taittui Lappeenrannasta Intercity-junalla Joensuuhun, jossa väki kokoontui Teatteriravintolan lasiterassille. Mukana nähtiin puolueen puheenjohtaja Petteri Orpo, varapuheenjohtaja Sanni Grahn-Laasonen, kansanedustajat Jukka Kopra, Markku Eestilä, Marko Kilpi ja kokoomusnuorten puheenjohtaja Matias Pajula.
Kokoomuksen pitkäaikainen kansanedustaja Ben Zyskowicz tapasi Joensuun tilaisuudessa tuttuja vuosikymmenten takaa, muttei aivan lähimenneisyydestä, vaan hurjan 49 vuoden takaa! Zyskowicz kertoi, että he olivat tavanneet edellisen kerran kokoomusnuorten kesäkoulussa vuonna 1971.
Puoluejohto ja kansanedustajat kiersivät yhteensä 22 paikkakuntaa viikon sisällä. Pysähdyksiä oli Kemijärvellä, Rovaniemellä, Kemissä, Oulussa, Kokkolassa, Vaasassa, Seinäjoella, Porissa, Turussa, Jyväskylässä, Mikkelissä, Lahdessa, Kouvolassa, Lappeenrannassa, Joensuussa, Kuopiossa, Kajaanissa, Tampereella, Hämeenlinnassa, Vantaalla, Espoossa ja Helsingissä.
Kuopion ja Oulun kiertuetapahtumien yhteydessä järjestettiin kesän 2020 puoluekokoukseen tehtävän tavoiteohjelman julkinen keskustelutilaisuus.
Kiertueella oli mukana myös pöytälätkä ja kuten mainoksissakin luvattiin, nyt oli mahdollisuus haastaa kansanedustaja joko politiikassa tai pöytälätkässä! Matka jatkui Joensuusta seuraavana päivänä Kuopioon.
Kiitos keskusteluista Joensuu, nähdään taas!