Kokoomuksen yhteyspäälliköksi Elina Laavi ja kuntavaalipäälliköksi Antti Ahonen
Kokoomuksen yhteyspäälliköksi on valittu hallintotieteiden maisteri Elina Laavi, 38. Hän siirtyy tehtävään Työeläkevakuuttajat Telan yhteiskuntasuhdepäällikön paikalta.
Aikaisemmin Laavi on työskennellyt muiden muassa Lahden kaupungin yhteysjohtajana, Keravan ja yhdeksän muun kaupungin KUUMA-liikelaitoksen yhteistyöjohtajana sekä Kokoomuksen Naisten Liiton pääsihteerinä ja ministerin erityisavustajana.
Yhteyspäällikkönä Laavin tehtävänä on vahvistaa kokoomuksen ja kokoomuslaisten yhteyksiä ympäröivään yhteiskuntaan, keskeisiin sidosryhmiin ja järjestöihin sekä kuntatoimijoihin.
Kokoomuksen kuntavaalipäällikön tehtävään on valittu Antti Ahonen, 42. Hän siirtyy tehtävään määräajaksi kokoomuksen Satakunnan piirin toiminnanjohtajan paikalta. Aiemmin Ahonen on työskennellyt muiden muassa Suomalaisuuden Liiton ja Eurooppalaisen Suomen toiminnanjohtajana sekä yhteiskuntaopin opettajana. Ahonen on humanististen tieteiden kandidaatti. Hän on myös kokoomuksen kaupunginvaltuutettu ja kunnallisjärjestön puheenjohtaja Hämeenlinnassa.
Kuntavaalipäällikkö vastaa puoluesihteerin alaisuudessa ja yhdessä muun puolueorganisaation kanssa kuntavaalien ehdokashankinnasta, valtakunnallisen kampanjan koordinoinnista ja toteutuksesta.
Valinnat teki kokoomuksen puoluehallitus kokouksessaan Helsingissä tiistaina.
”On hienoa saada Elina ja Antti mukaan vahvistamaan kokoomuksen tiimiä. Elinalla on erinomaiset näytöt verkostoitumisesta ja yhteistyökyvystä erilaisten tahojen kanssa. Antti on Satakunnan toiminnanjohtajana todistanut olevansa tavoitteellinen ja aikaansaava tekijä. Näiden vahvistusten myötä kokoomuksella on entistä paremmat edellytykset lähteä tavoittelemaan suurimman puolueen paikkaa kuntavaaleissa”, kokoomuksen puoluesihteeri Kristiina Kokko sanoo.
Yhteyspäällikkö ja kuntavaalipäällikkö työskentelevät kokoomuksen puoluetoimistolla Helsingissä.