Kokoomuksen kriisipaketti työpaikkojen ja yritysten pelastamiseksi
Hallitus on ottanut järeät toimet käyttöön koronaviruksen vastaisessa taistelussa. Kokoomus tukee hallituksen toimia ja valmiuslain käyttöönottoa.
Nyt on ensisijaisen tärkeää turvata erityisesti riskiryhmiin lukeutuvien suomalaisten terveys.
Yhteiskunnan useiden toimintojen pysähtyminen uhkaa kuitenkin kaataa muuten terveitä yrityksiä ja hävittää työpaikkoja. Meidän on yhteiskuntana autettava yritykset yli tilanteesta, johon ne eivät ole itse pystyneet vaikuttamaan tai varautumaan. Rajoitukset ovat käytännössä sulkeneet monet palvelualan yritykset kokonaan. Asiakkaat ovat hävinneet, mutta palkat, vuokrat ja lainanlyhennykset juoksevat normaalisti.
Toimet ovat hyvä alku, mutta ne eivät vielä tuo riittävää ratkaisua yritysten akuuttiin hätään
Kiitämme ja pidämme hyvänä hallituksen 16.3. julkaisemia esityksiä. Toimet ovat hyvä alku, mutta ne eivät vielä tuo riittävää ratkaisua yritysten akuuttiin hätään. Tarvitsemme lisätoimia, joilla tuetaan kansalaisten toimeentuloa ja turvataan yritysten toimintaedellytykset.
Tilanteessa valtion aktiivinen finanssipolitiikka on perusteltua, mutta eurot on käytettävä fiksusti. Ensin on selvittävä akuuttivaiheen yli, ja vasta sitten arvioitava laajempaa elvytystä ja talouden uudistamista. Hätä ei lue lakia, mutta pysyviä markkinavääristymiä ei myöskään pidä luoda tulevaisuuden kasvun esteeksi.
Kokoomus kantaa huolta epävarmuuden ja epätoivon keskellä elävistä yrittäjistä sekä yritysten työntekijöistä, jotka pelkäävät työpaikkojensa puolesta. Vaikka terveys onkin juuri nyt etusijalla, me tarvitsemme yrityksemme kriisin jälkeisessä jälleenrakentamisessa. Poikkeuksellinen tilanne vaatii poikkeuksellisia toimia. Kokoomus haluaa tukea yrityksiä ja hallituksen ponnisteluita tarjoamalla omat ehdotuksensa, joilla yritykset ja työpaikat voidaan pelastaa.
Kokoomuksen ehdotukset:
1) Tuetaan palveluyritysten kysyntää ja helpotetaan ihmisten arkea
Kaupassa tai apteekissa asiointi toisen puolesta on pikaisesti saatava kotitalousvähennyksen piiriin. Muutos voitaisiin tehdä nopeasti verottajan ohjeistusta muuttamalla.
Kotiin taudilta suojautuvia ikäihmisiä on tuettava yli 70-vuotiaille suunnatulla palvelusetelillä, jolla on mahdollisuus hankkia kotiinkuljetuspalveluita esimerkiksi lääkkeille ja ruualle. Kunnat voisivat myöntää setelin niille ikäihmisille, joilla ei muuten ole edellytyksiä saada apua asiointiin.
Kotitalousvähennyksen määrä on nopeasti kaksinkertaistettava kuluvalle vuodelle. Lisäksi yli 75-vuotiaiden kotipalveluiden kotitalousvähennys on nostettava 70 prosenttiin ja vähennyksen omavastuu poistettava. Lakimuutokset on käynnistettävä pikaisesti.
2) Yrityksille helpotuksia, joilla vältetään konkurssit ja turvataan työpaikat
Työntekijöistä kiinni pitävien yritysten työnantajamaksut poistetaan kolmen kuukauden määräajaksi.
Lomautustilanteissa poistetaan työntekijän viiden päivän omavastuuaika, jolloin työttömyysetuuden saisi täysimääräisenä heti lomautuksen jälkeen.
Lomautuksiin liittyvät ilmoitusajat on lyhennettävä välittömästi 14 päivästä 3 päivään. Määräaikaisen työntekijän lomauttamisen tulee olla mahdollista poikkeuksellisen taloudellisen kriisin perusteella.
Valtion tulee korvata yritysten kohtaamat sairauskulut ensimmäisestä päivästä alkaen määräaikaisesti. Sairauspäivärahan omavastuuaika on myös poistettava.
Työehtosopimusten tarjoamat paikallisen sopimisen mahdollisuudet on laajennettava koskemaan myös yleissitovaa kenttää. Lisätään väljyyttä paikallisen sopimisen ehtoihin kaikille yrityksille. Tämä voidaan tehdä yksinkertaisesti poistamalla työlainsäädännöstä paikallisen sopimisen kiellot.
Sellaiset palvelut, joita valtio nyt suosittelee olemaan käyttämättä, tulisi ensisijaisesti valtion velvoittavalla päätöksellä sulkea, koska se selkeyttää joka tapauksessa asiakkaansa menettävien yritysten asemaa esimerkiksi vakuutusten suhteen.
Hallituksen on selvitettävä pikaisesti vastaavia suoria pk-yritysten hätärahoituskeinoja, joita on otettu käyttöön esimerkiksi Saksassa.
3) Parannuksia yrittäjän sosiaaliturvaan
Pienyrittäjän pääsy perusturvan piiriin on turvattava ilman tarvetta luopua yritystoiminnasta. Moni yritys kohtaa liiketoiminnan totaalisen, mutta väliaikaisen supistumisen. Tässä poikkeustilanteessa monen päätoimisen yrittäjän tilanne muistuttaa sivutoimisen yrittäjän tilannetta. Sivutoimisella yrittäjällä on oikeus soviteltuun työttömyysetuuteen, joten olisi selvitettävä voitaisiinko TE-toimistojen nopealla tulkintamuutoksella laajentaa vastaava oikeus tässä poikkeustilanteessa myös päätoimiselle pienyrittäjille väliaikaisesti.
Toiminimiyrittäjälle annetaan mahdollisuus vähentää sairaan lapsen hoitajan palkka verotuksessa. Vastaava on jo mahdollista yhtiömuotoisen yrityksen yrittäjälle.