Kokoomuksen Petteri Orpo: Testataan, testataan, testataan
Kokoomuksen puheenjohtaja, kansanedustaja Petteri Orpo esittää, että koronavirustartuntatestejä tehtäisiin Suomessa huomattavasti enemmän.
THL:n mukaan Suomessa on testattu vasta noin 18 000 näytettä (27.3.2020 mennessä). Esimerkiksi 80 miljoonan asukkaan Saksa on nostanut testauskapasiteetin 500 000 testiin per viikko ja on nostamassa sitä edelleen. Suomen pitäisi nopeasti päästä tasolle, jossa testejä tehdään kymmeniä tuhansia viikossa.
”Suomen on lisättävä massiivisesti koronavirustestausten määrää. Ihmisten on saatava tietää, onko heillä tartunta. Tartunnan saaneet voitaisiin eristää ja estää viruksen leviäminen edelleen. Taudista parantuneet voisivat jatkaa normaalia elämää. Testausten lisääminen nopeuttaisi paluuta arkeen, eikä Suomea tarvitsisi pitää kokonaan suljettuna puolta vuotta”, Orpo toteaa.
Maailman terveysjärjestö WHO on useampaan otteeseen kehottanut maita testaamaan mahdollisimman paljon tartuntojen jäljittämiseksi ja tartunnan saaneiden ihmisten eristämiseksi. Etelä-Korea on onnistunut taudin leviämisen torjumisessa tarjoamalla kaikille mahdollisuuden maksuttomaan testiin ja hoitoon.
Valtiovarainministeriö ja OECD arvioivat, että Suomen nykyisenkaltainen sulku maksaa Suomelle vähintään 2 prosenttia bruttokansantuotteesta kuukaudessa menetettynä tuotantona. Koronaviruksen leviämistä hidastavia rajoituksia voitaneen joutua pitämään voimassa vielä monta kuukautta.
”Mitä kauemmin yhteiskunnan eri osat ovat pysähdyksissä, sitä kauemmin meiltä vie nousta tästä kriisistä taas ylös. Tappiot näkyvät suoraan ihmisten arjessa menetettyinä työpaikkoina, konkursseina, maksamattomina palkkoina ja laskuina. Meidän on kaikin keinoin vaimennettava suoraan ihmisten arkeen kohdistuvaa iskua”, Orpo toteaa.