Uudistuneiden verkostojen puheenjohtajat valittu
Kokoomuksen verkostojen aihealueita on uudistettu aiempaa selkeämmiksi. Ne vastaavat uudessa jaottelussa pääsääntöisesti eduskunnan valiokuntajakoa. Tarkoituksena on ollut tuoda eduskuntaryhmää lähemmäs verkostojen jäseniä, madaltaa yhteydenpidon kynnystä ja vahvistaa siten tiedonkulkua sekä toiminnan avoimuutta.
Puoluehallitus on 5.6.2020 valinnut uudistetuille verkostoille puheenjohtajat alkavalle kaksivuotiskaudelle. Kussakin verkostossa on kaksi puheenjohtajaa, joista toinen on kansanedustaja ja toinen avoimella haulla puolueen aktiivien keskuudesta valittu verkoston aihealueeseen perehtynyt henkilö. Tästä poikkeuksena on Toimintafoorumi, joka keskittyy puoluetoiminnan uudenlaisten tapojen kehittämiseen. Verkostojen jäseniksi pääsy on puolueen jäsenille avointa, eikä siihen ole mitään erillistä hakumenettelyä.
Valittujen puheenjohtajien nimet:
Verkosto | PJ (kansanedustaja) | Puheenjohtaja |
Digi- ja tulevaisuusverkosto | Sinuhe Wallinheimo | Miia Lindell |
Yrittäjyys- ja elinkeinopolitiikan verkosto | Pia Kauma | Anssi Ennevaara |
Eurooppa-verkosto | Ville Kaunisto | Janika Takatalo |
Hyvinvointipolitiikan verkosto | Mia Laiho | Sari Raassina |
Kunta- ja kaupunkipolitiikan verkosto | Anna-Kaisa Ikonen | Sari Rautio |
Liikenne- ja viestintäpolitiikan verkosto | Matias Marttinen | Alvar Euro |
Maaseutupolitiikan verkosto | Janne Sankelo | Tiina Perho |
Oikeuspolitiikan verkosto | Pihla Keto-Huovinen | Jeremias Nurmela |
Puolustuspolitiikan verkosto | Ilkka Kanerva | Hannu Sipilä |
Sisäisen turvallisuuden verkosto | Jukka Kopra | Veli-Pekka Nurmi |
Sivistyspolitiikan verkosto | Sari Multala | Kirsi Siira |
Talouspolitiikan verkosto | Juhana Vartiainen | Petri Olkinuora |
Työelämäverkosto | Mari-Leena Talvitie | Veikka-Petteri Kuusisto |
Ulkopolitiikan verkosto | Sofia Vikman | Lauri Tierala |
Ympäristöpolitiikan verkosto | Saara-Sofia Siren | Martti Esala |
Seniorifoorumi | Sari Sarkomaa | Helena Pesola |
Toimintafoorumi | (–) | Jenni Vartiainen |