Kokoomuksen ehdokasmäärä kuntavaaleissa nousi ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2008
Kokoomuksella on kesäkuun kuntavaaleissa arviolta noin 6015 ehdokasta. Kuntavaalien ehdokasmäärä nousi ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2008. Maaliskuusta kokoomuksen ehdokasmäärä kasvoi yli odotusten, noin 400 ehdokkaalla.
Vuoden 2017 kuntavaaleissa kokoomuksella oli 5739 ehdokasta, ja puolue oli kuntavaalien valtakunnallinen ykkönen.
”Me teimme sen! Tämä on historiallinen käänne kokoomukselle, ehdokasmäärä on taas kasvu-uralla. Kokoomuksen kenttäväki on tehnyt huikean työn, ylitimme ehdokashankinnassa omat tavoitteemme reilusti”, kokoomuksen puoluesihteeri Kristiina Kokko iloitsee.
Kesäkuun vaaleissa kokoomuksella on täysi lista kaikkiaan 14 paikkakunnalla.
Helsingin piirissä jätettiin odotetusti täysi lista. Kaikkiaan ehdokasmäärä nousi yhdeksässä kokoomuspiirissä: Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla, Kaakkois-Suomessa, Savo-Karjalassa, Pohjanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa.
Väkirikkaalla Uudellamaalla ehdokasmäärä nousi merkittävästi. Kokoomusehdokkaita on nyt Uudellamaalla 1013, kun vuoden 2017 kuntavaaleissa ehdokkaita oli 874. Uudenmaan ehdokasmäärä ylittää myös vuoden 2012 lukeman, jolloin ehdokkaita oli 1009.
Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla ehdokasmäärä kasvoi selvästi viime kuntavaaleista.
Varsinais-Suomessa kokoomuksella on Turun lisäksi täysi lista Naantalissa.
Pirkanmaalla ehdokasmäärä kasvoi eniten Kangasalla, Akaassa, Hämeenkyrössä, Parkanossa ja kokoomuslaisen pormestarin johtamassa Pirkkalassa.
Lapissa kokoomuksen ehdokasmäärä kasvoi kahdeksassa kunnassa. Esimerkiksi Rovaniemellä tehtiin kova loppunousu täyteen listaan. Ranualla kokoomusehdokkaiden määrä nelinkertaistui.
Kaakkois-Suomen vaalipiirissä yksi yllättäjistä on Imatra, jossa ensimmäistä kertaa eniten ehdokkaita saanut puolue on kokoomus.
”Kokoomuksen koko kenttä on innostunut tekemään vaalityötä sydän oikealla. Koronasta aiheutuva poikkeusaika näyttää jopa aktivoineen yhdistyksiä. Ehdokashankinnassa ovat olleet puhelimet kuumana ja erilaisia etätilaisuuksia on pidetty ahkerasti”, kokoomuksen kuntavaalipäällikkö Antti Ahonen sanoo.