Janne Sankelo: “Vastuun kantamisen vaikeus ei ole syy jättää tekemättä”
Kokoomus on huolissaan hyvinvointiyhteiskuntamme palveluiden tulevaisuudesta. Ilman kestävää julkista taloutta meillä ei ole maailman parasta perusopetusta, vanhuspalveluita, varhaiskasvatusta, sujuvaa joukkoliikennettä ja muita tärkeitä palveluita.
Hyvinvointi syntyy suomalaisesta työstä: osaamisesta, ahkeruudesta, ja yrittämisestä. Hyvinvointiyhteiskunnan pelastaminen edellyttää, että useammalla työikäisellä ja -kykyisellä suomalaisella on mahdollisuus tulla toimeen omalla työllään. Se on parasta syrjäytymisen ehkäisyä ja poistaa eriarvoisuutta. Suomi tarvitsee osaajia ja kasvavia yrityksiä, joilla on uskallusta, halua ja kykyä palkata uusia tekijöitä.
Keskustan hallitukseen osallistumisen kynnyskysymys kaksi vuotta sitten vastuullisesta talous- ja työllisyyspolitiikan linjasta oli hyvä. Puoliväliriihen allakin tästä linjasta muistutettiin: keskusta pitää huolen, että talo jätetään tuleville sukupolville paremmassa kunnossa kuin missä se saatiin.
Mitä arvoa on lupauksilla, jos niistä ei pidetä kiinni?
Puoliväliriihi oli valtiontalouden näkökulmasta toisinto hallituskauden alkutaipaleesta. Joka vuosi on menoja lisätty miljardeilla ja luvattu kattaa uudet menot julkista taloutta vahvistavilla työllisyyspäätöksillä. Kerta toisensa jälkeen keskustan selkäranka ei ole kestänyt ja hallituksen päätökset on lykätty tulevaisuuteen.
Vasemmistohallitus tiiraileekin mielellään naapurin pöytään. Olisiko sieltä otettavaa? Veronmaksajan taskulla kauhoo vasemmiston lisäksi nyt Keskusta. Lupaukset sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta eivät tällä hallituksella paina. Tulevien sukupolvien kustannuksella eläminen on kiihtymässä.
Arvoisa puhemies,
Meidän kaikkien tulee osata varautua kriiseihin ja muuttuviin tilanteisiin. Kukaan ei vaikeuksia toivo, mutta palovakuutus on myöhäistä ottaa silloin, kun liekit ovat ottamassa vallan. Valtiontalouden menokehykset ovat toimineet Suomen kriisinkestävyyden, talouden kestävyyden turvana ja ovat olleet taloutemme palovakuutus.
Jokainen meistä kansanedustajista tietää, miten vaikeaa budjetin sorvaaminen kehyksien sisälle on. Mutta vastuun kantamisen vaikeus ei ole ennen ollut syynä jättää se tekemättä. Kehykset ovat hillinneet poliitikkojen pahimpia menohaluja veronmaksajan pitkän aikavälin eduksi.
Palovakuutuksemme on toiminut niin kuin pitääkin: kun koronakriisi tuli eteen, oli hankittu rekyyliä ottaa ihmisten ja yritysten puolesta iskua vastaan. Nyt holtiton Marinin hallitus on päättänyt luopua tästä palovakuutuksesta ja rikkoo kehykset 1,4 miljardilla.
Arvoisa puhemies,
Viimesyksyisessä välikysymyskeskustelussa te, arvoisa valtiovarainministeri vakuutitte eduskunnalle seuraavaa: ”Hallituksen pitää kuitenkin jatkuvasti ponnistella sen eteen, että luottamus Suomeen säilyy vahvana myös jatkossa. Luottamusta lisää ensinnäkin se, että valtion budjetoinnissa palataan ensi vuonna kehysmenettelyyn.”
Vain kolme kuukautta sitten te, arvoisa pääministeri puolestaan sanoitte eduskunnalle: ”Hallituksen puoliväliriihessä päätetään julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2022–2025 sekä täsmennetään julkisen talouden kestävyystiekarttaa. Vuoden 2020 jälkeen on palattu valtiontalouden kehykseen ja se ohjaa tulevan kehysriihen valmisteluja.” Hallitus on siis luvannut suomalaisille itse palata kehyksiin. Miksi puheet eivät vastaa nyt tekoja? Lupauksista piittaamatta hallitus lisää menoja, kiristää veroja ja lykkää jälleen työllisyyspäätöksiä.
Keskustan puheenjohtaja Saarikko vertasi puheessaan kehysriihen alla valtiovarainministeri Vanhasta seitsemän veljeksen lukkariin, joka lempeästi, mutta jämäkästi kouluttaa vasemmistoministereitä talouden realiteeteista. Lopputuloksena lukkarin koulutuksesta karkasivat Sonnimäelle oppilaat – ja perässä lukkari itse. Perässä menivät myös keskustan väkevät puheet vastuullisesta taloudenpidosta.
Arvoisa puhemies,
Me emme voi jatkaa niin, että hallitus lisää loputtomasti menoja ilman vastuuta niiden kattamisesta. Veronmaksajien turvana ollut tärkeä talouden palovakuutus on nyt jätetty uusimatta. Menokehykset ovat lopulta poliittinen sopimus, joka on voimassa vain, jos sillä on puolueiden tuki. Kun hallituksessa on pelkkiä vasemmistolaisia jakopuolueita, houkutus kehysten rikkomiseen on käynyt liian houkuttelevaksi.
Me kokoomuksessa esitämme talouden palovakuutuksen päivittämistä hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden turvaksi. Monien muiden maiden tapaan Suomessakin tulee käynnistää työ velkakaton asettamisesta lain tasolla. Näin menosäännöstä tulee velvoittavampi, se nousee aitoon kansalaiskeskusteluun ja tulee ruodituksi ylimmän toimielimen eli eduskunnan toimesta.
Kokoomus allekirjoittaa lupauksen tulevien sukupolvien kustannuksella elämisen lopettamisesta. Me olemme valmiit myös kantamaan vastuumme lupauksen lunastamisesta.
Kansanedustaja Janne Sankelon puheenvuoro eduskunnan keskustelussa julkisen talouden suunnitelmasta 19.5.2021