Anssi Aura Jüri Linrosin paikalle Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluehallitukseen
Kokoomuksen aluevaltuutettu, yrittäjä Anssi Aura valittiin Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluehallituksen jäseneksi maanantai-iltana pidetyssä Vantaa-Keravan aluevaltuuston kokouksessa.
– Olen kiitollinen saamastani luottamuksesta. Aluehallitus on mielenkiintoinen vaikuttamisen paikka, ja tartun sen työhön innolla, Aura sanoo.
Aluehallituksen koko on kaiken kaikkiaan 17 jäsentä, joista kokoomuslaisia on puheenjohtaja sekä viisi jäsentä. Yksi aluehallituspaikka vapautui vuoden alussa Jüri Linrosin jättäessä eropyynnön esteellisyyssyistä. Kokoomuksen aluevaltuustoryhmä esitti yksimielisesti valittavaksi Anssi Auraa.
– On hienoa päästä hyödyntämään omaa ammattitaitoa aluehallitustyöskentelyssä. Olen toiminut pitkään yrittäjänä ja sen myötä kokemukseni erityisesti elinkeinoelämän puolelta on vahvaa. Hyvinvointialueella on edessä taloudellisesti haastavat ajat, joten työtä riittää, Aura kommentoi.
Kokoomuksen aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Lauri Kaira kommentoi aluehallitusryhmän kokoonpanossa tapahtuvia muutoksia nykyisen laintulkinnan kannalta parhaana mahdollisena.
– On valitettavaa, että Jüri Linrosin kaltainen ammattimies joutui lain tulkinnan muutoksen takia eroamaan hallituksesta, mutta Anssi on omalla taustallaan hyvä ja arvokas täydennys Kokoomuksen aluehallitusjoukkueeseen, Kaira sanoo.
Anssi Auran tultua valituksi aluehallituksen varsinaiseksi jäseneksi, vapautui häneltä varajäsenen paikka aluehallituksessa. Aluehallituksen varajäseneksi valittiin Oskari Iivarinen (kok.)
Lisätiedot:
Lauri Kaira, aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja
040 050 3554, lauri.kaira@gramex.fi
Anssi Aura
044 999 8888, auraanssi@gmail.com