Martin Paasi Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaaksi
Uudenmaan Kokoomuksen piirihallitus on nimennyt talousasiantuntija Martin Paasin ehdokkaaksi kevään eduskuntavaaleihin. Muun muassa Rahapodin isäntänä ja Suomen Ekonomien puheenjohtajana tunnettu rahoitusalan moniottelija lähtee mukaan politiikkaan ennen kaikkea julkisen talouden huolestuttavan tilan takia.
– Huoli Suomen taloudesta on suuri ja pelkkä teemasta Twitterissä mesoaminen ei enää riitä minulle. Nykyisen hallituksen jäljiltä talouden tulevaisuus on raunioina ja muutos, joka tarvitaan, on aidosti iso.
Kansanedustajana Paasi peräänkuuluttaisi kokonaisvaltaisempaa suunnitelmaa siitä, miten Suomen talous saadaan pysyvästi nousuvireiseksi. Lisäksi Paasi karsisi muun muassa turhia julkisia menoja ja purkaisi kannustinloukkuja. Myös peruskoulu on pelastettava, tutkimusta tuettava ja ulkomaisten suoria investointeja- ja hyödyllistä työperäistä maahanmuuttoa rohkaistava.
– Taloutemme kannalta oleellista on se, että mahdollisimman suuri osuus ihmiskunnan tulevasta tekemisestä tapahtuu Suomen rajojen sisällä. Kun teemme enemmän, viemme enemmän, ja siten myös ansaitsemme enemmän. Maailman kannalta edullista on myös se, että Suomessa tehty on tutkitusti vastuullisemmin tehty, linjaa Paasi.
Uudenmaan Kokoomuksen toiminnanjohtaja Janne Pesonen on innoissaan Paasin ehdolle lähtemisestä.
– Erot puolueiden tavoissa hahmottaa ympäröivää todellisuutta näkyvät tänä keväänä kaikkein selkeimmin talouskysymyksissä. Paasin kaltaisia vahvan talousosaamisen ihmisiä tarvitaan laittamaan piste nykyisen vihervasemmistolaisen velkahallituksen täysin käsistä riistäytyneelle taloudenpidolle.
Paasin nimeämisen myötä kaikki Uudenmaan Kokoomuksen 37 ehdokasta on nyt nimetty ja julkistettu. Toiminnanjohtaja Pesonen on tyytyväinen Uudenmaan Kokoomuksen ehdokaslistaan.
– Todella monipuolinen ja kova lista, joka tukee hyvin piirimme tavoitetta 11-12 uusmaalaisesta kokoomuskansanedustajasta.