Talous luo vaurautta ja toivoa
Suomen julkinen talous velkaantuu noin 10 miljardin euron vuositahdilla, eli hyvinvointivaltiota ylläpidetään velkarahalla ja isosti. Vuoden 2023 budjetissa pelkät valtionvelan lainankorot ovat 2,3 miljardia euroa ja nykyisellä trendillä ne voivat olla jopa 8 miljardia euroa vuodessa vuoteen 2030 mennessä.
Tämä summa 8 miljardia euroa vastaa koko opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan budjettia. Olemmeko todella valmiita maksamaan pelkkiä valtionvelan korkoja samalla summalla kuin pyöritämme Suomen kouluja ja kulttuurilaitoksia?
Emme tietenkään. Haluamme katkaista velkaantumiskierteen, jotta eurot jäävät hyvinvointipalveluiden eivätkä Suomen valtion velkojien käyttöön. Se on sitä todellista toivoa suomalaisten tarvitsemien palveluiden säilymisen kannalta.
Tällaiseen vakavaan kurimukseen Suomi kuitenkin on ajautumassa, mikäli taloutta hoidetaan Marinin hallituksen tapaan.
Suomi on pudonnut muiden Pohjoismaiden talouskelkasta, koska rakenteelliset toimet talouden vahvistamiseksi esimerkiksi työmarkkinoiden uudistamisen kautta ovat jääneet kokonaan tekemättä.
Lääkkeeksi demarit ehdottavat veronkorotuksia. Veronkorotukset kuitenkin vähentäisivät kansalaisten käytettävissä olevia tuloja, supistaisivat yksityistä toimeliaisuutta ja ilman talouden vahvistumista johtaisivat lopulta veronkorotuskierteeseen, jossa väheneviä verotuloja jouduttaisiin paikkaamaan jälleen uusilla veroilla.
Eikö yksi maailman korkeimmista kokonaisveroasteista jo riitä?
Ylipäätään verojärjestelmän tulee olla sellainen, että se aina kannustaa kouluttautumiseen, työntekoon ja yrittäjyyteen, jotka ovat toimivan ja vaurautta luovan kansantalouden kulmakiviä. Ihan kaikille puolueille tämä ei valitettavasti ole edelleenkään selvää.
On aika sanoa stop Marinin hallituksen holtittomalle ja kasvulla flirttailevalle mutta tosiasiassa sen edellytyksiä supistavalle talouspolitiikalle.
Ja on aika ottaa talous jälleen tosissaan, mikäli haluamme hyvinvointia myös lapsillemme. Talousjärkeä, koska olet tärkeä!
Kai Lintunen
kansanedustajaehdokas (kok.)