Hyvää naistenpäivää!
Suomi on monella tapaa erittäin hyvä paikka syntyä tytöksi – kiitos aiempien sukupolvien työn tasa-arvon eteen. Meidät tunnetaan maailmalla koulutuksen ja mahdollisuuksien tasa-arvon maana. Suomi on usein listattu maailman parhaaksi maaksi äideille.
On valtava määrä tyttöjä ja nuoria naisia, joilla olisi maailmalle annettavaa. Heidät kuitenkin sivuutetaan sukupuolensa takia. He joutuvat myös Suomessa muun muassa väkivallan, syrjinnän ja vihapuheen kohteeksi. Suomessa suurin tasa-arvon epäkohta on perhe- ja lähisuhdeväkivalta: liian moni tyttö ja nainen kokee edelleen Suomessa väkivaltaa kotona.
Naisten päivä on hyvä aika muistuttaa epäkohdista, joita tytöt ja naiset edelleen kohtaavat.
Suomi on yksi Euroopan Unionin vaarallisimmista maista naisille. Täällä joka kolmas nainen kokee elämänsä aikana lähisuhdeväkivaltaa. Turvakodit pursuilevat asiakkaista. Niihin mennään, kun omassa kodissa pelottaa. Viimeisenä oljenkortena.
Euroopan neuvoston sopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemiseksi ja torjumiseksi, ns. Istanbulin sopimus, velvoittaa Suomea suojelemaan esimerkiksi seksuaaliväkivallan ja silpomisen riskissä olevia tyttöjä. Suomi ratifioi Istanbulin sopimuksen elokuussa 2015 ja sen myötä edistysaskelia on otettu. Vielä on kuitenkin tehtävää. Yksi esimerkki tästä on tyttöjen sukuelinten silpomisen kieltäminen. Silpominen on määritelty naisiin kohdistuvan väkivallan muodoksi ja ihmisoikeusloukkaukseksi useissa ihmisoikeussopimuksissa. Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa naisten sukuelinten silpomista ei ole kielletty erillislailla.
Silpominen mielletään usein vain merten takaiseksi ongelmaksi, mutta se on ongelma myös länsimaissa. Esimerkiksi maahanmuuttajayhteisöissä nuoria tyttöjä saatetaan edelleen lähettää silvottaviksi lähtömaihinsa, tai operaatio saatetaan tehdä uudessa kotimaassa, vaikka se olisi laiton. Euroopan Parlamentin arvion mukaan EU:n alueella eläisi noin 500 000 silpomisen läpikäynyttä tyttöä ja naista ja vuosittain 180 000 tyttöä ja naista on vaarassa joutua silvotuksi.
Helmikuussa 2023 silpomisen kieltävä lainsäädäntö pysähtyi oikeusministeriöön. On suuri pettymys, ettei tyttöjen sukuelinten silpomista haluttu täsmällisesti kriminalisoida. Suomella on velvollisuus suojella silpomisen riskissä olevia tyttöjä. Tämä epäkohta on seuraavan eduskunnan korjattava.
Parantamalla naisten asemaa rakennamme tasa-arvoisempaa tulevaisuutta – kaikille.