Lasten ja nuorten tulevaisuus tehdään nyt
Tämän päivän lapset ovat huomisen aikuisia ja siksi nyt on tehtävä päätöksiä, jotka lisäävät lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia. Päätöksiä, jotka luovat perustan kestävälle hyvinvoinnille ja vahvistavat samalla uskoa tulevaisuuteen.
Nuorten tulevaisuususko on heikentynyt ja mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet. Tuohon kehityskulkuun ovat osaltaan vaikuttaneet muun muassa ilmastonmuutos, koronapandemia ja nuorille suunnattujen palvelujen riittämättömyys sekä Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan. Tulevaisuususkolla on merkitystä. Se on yhteydessä elämän tyytyväisyyteen, hyvinvointiin ja pärjäämiseen elämässä sekä mahdollisuuteen unelmoida ja katsoa luottavaisin silmin tulevaisuuteen. Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus unelmiin, oikeus tavoitella omannäköistä tulevaisuutta. Yhteiskunnan tehtävänä on luoda turvalliset puitteet lapsille ja nuorille tavoitella unelmiaan. Meidän aikuisten tehtävä on rohkaista ja auttaa lapsia ja nuoria unelmoimaan ja tavoittelemaan unelmiaan.
Uskon, että laadukas koulutus on hyvinvointimme perusta. Laadukas koulutus aina varhaiskasvatuksesta korkeakouluun sekä elinikäisen oppimisen varmistaminen luo hyvinvointia, osaamista, ehkäisee syrjäytymistä ja eriarvoisuutta. Nyt on oikea aika panostaa kasvatukseen ja koulutukseen. Sivistys on supervoima, jolla varmistetaan kestävä hyvinvointi kaikille.
Nyt on myös aika ratkoa mielenterveyskriisi ja tehdä hyvinvointia edistäviä päätöksiä. Ilman hyvinvoivia lapsia, nuoria ja perheitä Suomella ei ole tulevaisuutta. Lapset, nuoret ja perheet ovatasetettava etusijalle vaikeidenkin päätösten hetkellä.
Ira Hietanen-Tanskanen
Kansanedustajaehdokas