Petteri Orpo: Uusi ydinvoimala Suomeen
Yksi tulevan hallituksen tärkeimmistä tehtävistä on vauhdittaa voimakkaasti uusien ydinvoimaloiden rakentamista Suomeen. Kokoomus haluaa ydinvoimasta tulevan hallituksen energiapolitiikan kulmakiven.
Fortum ja Outokumpu julkistivat 23.3. selvittävänsä mahdollisuutta rakentaa Outokummun Tornion terästehtaan lähelle pienydinreaktorin. Vastaavat hankkeet ovat äärimmäisen positiivisia ja uuden hallituksen on varmistettava, että hankkeilla on edellytykset toteutua.
Ydinsähköllä on lukuisia kilpailuvaltteja. Ensinnäkin sähkön tuotanto on edullista ja sähkö on toimitusvarmaa. Säästä riippumatta ydinvoimalla voidaan takoa tasaiseen tahtiin energiaa. Ydinvoima on myös täysin puhdasta energiantuotantoa ja vahvistaa omavaraisuuttamme. Omavaraisuuden vahvistaminen irtautumalla ulkomaisesta fossiilienergiasta tekee Suomesta turvallisemman maan.
“Suomessa positiivinen suhtautuminen ydinvoimaan”
Kokoomus ehdottaa, että puolueet sitoutuvat tulevalla vaalikaudella myöntämään myönteinen periaatepäätös kaikille länsimaisille vähimmäisehdot täyttäville uusille ydinvoimahankkeille. Ydinvoimaloiden suunnittelu on kallista ja siihen on voitava ryhtyä ilman riskiä, että työ valuu hukkaan. Ydinvoimahankkeilta on poistettava poliittinen riski.
Myönteisen suhtautumisen on koskettava sekä modulaarisia pienreaktoreita, että suurempia ydinvoimayksiköitä, turvallisuusvaatimukset huomioiden. Tulevan hallituksen on sitouduttava aiemmin suunniteltua nopeampaan edistymiseen ydinenergialain uudistuksen kanssa. Vain merkittävien uusien ydinvoimainvestointien avulla voimme turvata edullisen ja varman sähkön sekä tehdä Suomesta puhtaan energian suurvallan.
Suomella on useita keskeisiä etuja ydinvoimamaana. Suomessa on lähtökohtaisesti hyvin positiivinen suhtautuminen ydinvoimaan kansalaisten puolesta. Samalla olemme ylläpitäneet huippuluokan ydinvoimaosaamista ja olemme ratkaistu uutta voimaa ylläpitäen samalla vanhaa. Suomessa on myös ratkaistu ydinjätteen loppusijoituskysymys Onkalo-hankkeella. Tästä monet muut maat ovat jopa kateellisia.
Ruotsissa uusi hallitus on sitoutunut antamaan valtiontakauksia 35 miljardin euron edestä uusien ydinvoimahankkeiden edistämiseksi. Ydinvoimassa kustannukset painottuvat nimenomaan rakentamisvaiheeseen ja ydinvoiman edistämisessä on keskeistä rakentamisvaiheen sujuvoittaminen. Suomessa pitää olla tarvittaessa valmiutta Ruotsin kaltaisille ratkaisuille, jotta saamme varmistettua uusia ydinvoimainvestointeja Suomeen mahdollisimman pian. Edullisen, varman ja puhtaan energian saatavuuden pitää olla Suomelle yksi tulevaisuuden kilpailueduista.
Petteri Orpo
Kirjoittaja on kokoomuksen puheenjohtaja.