Kehitetään koko Uuttamaata!
Uusimaa on eittämättä Suomen kasvun veturi, mutta kehityksen tulee tarkoittaa koko Uusimaata kehyskunnat ja niiden asukkaat mukaan lukien. Uudenmaan vaalipiirin asukkaista liki puolet asuu kehyskunnissa ja koko Uudenmaan maakunnan asukkaista 30 % asuu kehyskunnissa. Tämä on suuri joukko kuntia (22) sekä asukkaita (511 000), jotka tulee myös huomioida päätöksenteossa ja Uudenmaan kehityksessä. Uudenmaan maakunnan maapinta-alasta kehyskunnat muodostavat yli 90 %.
Tämän tulee myös näkyä päätöksenteossa, jossa kehyskuntien rooli ja merkitys on pidettävä esillä. Esimerkiksi asumisen ja rakentamisen tulee olla joustavaa ja sujuvaa. Toki on järkevää maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnittelua, kun suurin osa ihmisistä keskittyy hyvien kulkuyhteyksien varrelle. Mikäli ihmiset haluavat asua väljemmin ja edullisemmin kauempana pääkaupunkiseudusta, niin senkin tulee olla heille mahdollista. Se palvelee lopulta koko Uusimaata, kun pystymme tarjoamaan mahdollisimman paljon erilaisia ympäristöjä asumiseen eri elämäntilanteissa.
Vaalikoneissa on kysytty koulutuspaikkojen lisäämisestä Uudellemaalle, niin tässäkin on tärkeä huomioida kehyskunnat. Korkeakoulutettuja asuu kehyskunnissa paljon ja ennen kaikkea he käyvät töissä asuinkuntansa ulkopuolella, pääosin Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Ylemmän korkeakouluasteen käyneistä jopa yli 70 % kehyskunnissa asuvista käy töissä pk-seudulla ja alemman korkeakouluasteen käyneistäkin liki 65 % (Tilastokeskus 2021). Pk-seudun yritykset tarvitsevat kipeästi näitä osaajia ja samalla koko Uusimaa hyötyy heidän osaamisestaan. Ketään ei esimerkiksi saa rangaista siitä, että hän asuu kehyskunnissa ja käy töissä pääkaupunkiseudulla. Ruuhkamaksuille vastaukseni on ehdoton ei!
Harmillinen esimerkki kehyskuntien tilanteesta on myös Turun tunnin junasta käytävä keskustelu. Terminä Tunnin juna kätkee taakseen yhden suurimmista muutoksista eli Lohjan, Vihdin ja Kirkkonummen Veikkolan sekä Espoon kannalta Histan alueen saamisen osaksi rataverkostoa. Tämä rataosuus Helsinki – Lohja on koko alueelle Espoo, Veikkola, Vihti ja Lohja, todella merkittävä ja tukisi näiden kaikkien asuntoalueiden sekä työpaikka-alueiden liikkumista ja kehittymistä. Tunnin junaa pitääkin aina muistaa tarkastella myös laajemmin kuin ainoastaan Turku-Helsinki välin nopeutumisena.
Pidetään siis kehyskunnat kiinteänä osana Uudenmaan päätöksentekoa kaikilla tasoilla ja huomioidaan myös niiden tarpeita osana kokonaisuutta. Tässä yhtälössä voittajana on lopulta koko Uusimaa ja sekä Suomi!
Leevi Pursiainen
Yrittäjä, kunnanhallituksen puheenjohtaja
Kansanedustajaehdokas