Vantaa-Kerava: Perusterveydenhuolto tarvitsee korjausta
Terveydenhuollon taso on viime aikoina ajautunut ongelmiin. Saamme lukea lehdistä, sosiaalisen median kanavista ja muista vastaavista, että ihmiset, jotka tarvitsevat julkisen terveydenhuollon palveluita, eivät saa yhteyttä omaan terveyskeskukseensa, kuten ovat toivoneet.
Ovatko terveyskeskukset nykyisessä muodossaan tulleet tiensä päähän?
Olen viimeisen puolen vuoden aikana yrittänyt miettiä, mitä voisimme tehdä nykytilanteen korjaamiseksi. Uudet aluevaltuustot ja luottamushenkilöt ovat innostuneesti tarttuneet näihin haasteisiin, mutta tuloksia ei juurikaan ole vielä nähtävissä.
Pitäisikö meillä kääntää suunta perhelääkärijärjestelmän suuntaan? Siitä on hyviä esimerkkejä monesta Euroopan maasta.
Näissä järjestelmissä jokaisella kansalaisella on oma nimetty perhelääkäri, jolla on vastaanotto oman kunnan alueella. Jokainen ihminen saa vapaasti valita oman lääkärinsä. Lääkäriä voi myös vaihtaa koska tahansa. Lääkäreille taas maksetaan korvauksia potilasmäärien ja erikseen sovittujen kriteerien mukaan.
Lääkärit voisivat liittyä yhteen ja muodostaa niin kutsuttuja hoitotiimejä, mihin kuuluu myös sairaanhoitajia ja tarpeellinen määrä avustajia.
Tällaisen mallin vahvuus on se, että lääkäri tai kaikki hoitotiimin jäsenet tuntevat ennestään omat potilaansa. Vastaanottotilanteessa ei tarvitsee joka kertaa aloittaa perustilanteen hahmottamisesta vaan voidaan suoraan mennä asiaan. Lääkäriin tai hoitajaan saa siten helpommin yhteyttä esimerkiksi sähköpostitse tai puhelimella, ja jokainen lääkäri tai hoitotiimi valitsee itse parhaaksi katsomansa toimintatavat, jotka ova selkeitä myös asiakkaille.
Tämä malli edellyttää todennäköisesti myös yhteistyötä yksityisen sektorin kanssa, mistä voidaan hankkia erikoistutkimuksia ja erikoislääkärien konsultaatiota.
Tämä taitaa olla sittenkin liian rohkea visio ja muutos koko meidän perusterveydenhuollon kannalta. Mutta onko nykyisen mallin jatkuvasta laastaroinnistakaan apua?
Jüri Linros
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluevaltuutettu, sisätautien erikoislääkäri