Vieraskielisen väestön osuuden kasvu huomioitava paremmin valtionosuusperusteissa

Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma vaatii kirjallisessa kysymyksessään, että valtionosuusperusteiden ja tasausjärjestelmän tulee huomioida paremmin kasvukeskuksien kohtaamat tarpeet erityisesti vieraskielisen väestön kasvun osalta. Tällä hetkellä kasvukeskukset ovat maksumiehiä huolimatta siitä, että…

Olisiko Marin pitänyt Kaipolan käynnissä?

Eilinen Ylen Ykkösaamu jäi painamaan. Äänessä oli muita syyttelevä, puolueensa vasemmalta laidalta valittu SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin. Ei se pääministeri, joka on koronakriisissä koonnut kansaa ja korostanut ratkaisuja syyttelyn sijaan. Marinin arvion mukaan Kaipolan paperitehdas oli kannattava. ”Jos olisin itse saanut päättää, tehdas tulevaisuudessa edelleenkin pyörisi”, Marin sanoi. Sen enempää minulla kuin Marinilla ei kuitenkaan […]

The post Olisiko Marin pitänyt Kaipolan käynnissä? appeared first on Kai Mykkänen.

Uudenmaan Kokoomuksen piirihallitus kannattaa Lepomäkeä ja Häkkästä puolueen varapuheenjohtajiksi

Uudenmaan Kokoomuksen piirihallitus on päättänyt ilmaista tukensa Elina Lepomäen ja Antti Häkkäsen varapuheenjohtajaehdokkuuksille Porin puoluekokouksessa 4.-6.9.2020 – Uudenmaan kokoomuslaiset ovat laajasti ilmaisseet haluavansa nähdä puoluejohdossa Elina Lepomäen ja Antti Häkkäsen…

Sisällön loppu

Sisällön loppu