Korotus ensiasunnon ostajien lainaan? –”Niin kauan kuin pääkaupunki­seudulla ei ole tarpeeksi asuntoja, hinnat nousevat”

Poliitikot ovat viime aikoina kiinnittäneet huomiota asp-lainoihin. Kansanedustaja Pia Kauma (kok) ehdotti joulukuussa kirjallisessa kysymyksessä asp-korkotukilainojen tuntuvaa nostamista pääkaupunkiseudulla. Kauman mielestä Helsingissä tulisi saada asp-lainaa 240 000 euroa ja muualla…

Kotimaista valkuaista sademetsä-soijan tilalle

Hallituksella on nyt tuhannen euron paikka tukea ja vahvistaa Suomen kestävää maataloutta. Kohu Etelä-Amerikan kiihty­västä metsätuhosta on nostanut Euroopan pääkaupungeissa paineen puuttua sademetsien kaskeamisella syntyvien tuotteiden kauppaan. Parhaillaan viimeistellään myös EU:n ja Etelä-Amerikan maiden Mercosur-kauppasopimuksen käyttöönottoa sekä valmistellaan EU:ssa maatalouden seuraavan tukikauden sääntöjä. Rohkeuden ja osaamisen on riitettävä siihen, että Suomi nostaa valkuaisomavaraisuuden pääministerien pöytään […]

The post Kotimaista valkuaista sademetsä-soijan tilalle appeared first on Kai Mykkänen.

Kotimaisten yritysten osaamista hyödynnettävä taistelussa koronavirusta vastaan

Olen jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen kotimaisten yritysten osaamisen hyödyntämisestä vallitsevan suojavarustepulan ratkaisemiseksi ja koronavirustestien sekä vasta-ainetestien määrän lisäämiseksi. Tarvikepulasta ovat raportoineet muun muassa suurimmat kunnat sekä useat terveydenhuollon tarvikkeista vastaavat…

Sisällön loppu

Sisällön loppu