Kuka pelkää luottamusvaltuutettua?

  Saksassa paikallisen sopimisen ehtona on, että työnantaja kustantaa työntekijöiden edustajalle koulutusta.   Paikallisesta sopimisesta on kinattu viime vuosina kiihtyvään tahtiin. Viime torstaina tuli lisää pökkyä pesään. Metsäteollisuus ilmoitti lopettavansa alan yhteisen työehtosopimuksen. Jatkossa metsäyritykset sopivat työehdoistaan itse – ilmeisesti lähtökohtana yhtiökohtaiset työehtosopimukset. Parin vuoden päästä ei siis ole metsäteollisuuden työehtosopimusta, jota sovellettaisiin yleissitovana myös […]

The post Kuka pelkää luottamusvaltuutettua? appeared first on Kai Mykkänen.

Kun läheinen satuttaa

Espoon Järvenperässä avattiin eilen yksi neljästä vuoden 2018 aikana perustettavista uusista turvakodeista. Yhteensä vuoden 2018 aikana turvakotiverkoston perhepaikkojen määrä nousee 143:sta noin 180 paikkaan. Resurssien lisääminen turvakoteihin on positiivinen asia. Samalla toimen tarpeellisuus osoittaa valitettavalla tavalla sen, ettei perheväkivallan määrää ole Suomessa saatu vähenemään ja sen ehkäisemiseksi tarvitaan edelleen aktiivisia toimia. Naisista noin joka kolmas […]

The post Kun läheinen satuttaa appeared first on Kai Mykkänen.

Kybertiedustelun torjunta on kansallinen sokea piste

Näin kiteytettiin vuosi sitten valmistuneessa riippumattomassa arvioinnissa (Lehto, Limnell & al, 2017). Tiedustelulait ovat tarpeen, koska suomalaisten turvallisuusuhat ovat entistä enemmän kansainvälisiä, entistä enemmän läsnä tietoverkoissa ja entistä enemmän hybridiuhkia, joissa yhdistyvät lailliset ja laittomat, valtiolliset ja ei-valtiolliset toimijat. Tiedustelulainsäädännöstä käydyssä lähetekeskustelussa eilen eduskunta tuntui olevan laajalla enemmistöllä yksimielinen siitä, että uusia valtuuksia tarvitaan. Hyvä […]

The post Kybertiedustelun torjunta on kansallinen sokea piste appeared first on Kai Mykkänen.

Lakialoite laeiksi oppilas- ja opiskelijahuoltolain ja perusopetuslain 16 a ja 17 §:n muuttamisesta

Lakialoite LA932018 vpRaija Vahasalo kok Lakialoite laeiksi oppilas- ja opiskelijahuoltolain ja perusopetuslain 16 a ja 17 §:n muuttamisesta Eduskunnalle ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Aloitteessa ehdotetaan oppilas- ja opiskelijahuoltolain sekä perusopetuslain muuttamista…

Lakialoite päästökompensaation sallimiseksi palveluna

Useiden kansanedustajien ryhmä on jättänyt lakialoitteen päästökompensaatiopalveluiden ja rahankeräyslain ristiriidan poistamiseksi. Lakialoitteessa esitetään, että päästökompensaation myyminen rajattaisiin rahankeräyslain soveltamisalan ulkopuolelle. ”Nykyinen tulkinta uhkaa kenenkään tarkoittamatta johtaa siihen, että päästökompensaatioiden tarjoaminen kuluttajille menee Suomessa jäihin. Esimerkiksi Finnair on ilmoittanut keskeyttävänsä lippukauppansa päästöhyvityspalvelun poliisitutkinnan takia. Myös Kompensäätiön lanseeraama Compensate-palvelu on tutkinnassa. Ongelman ratkaiseminen ei ole ideologiasta kiinni, […]

The post Lakialoite päästökompensaation sallimiseksi palveluna appeared first on Kai Mykkänen.

Lapsia huostaanotetaan riittämättömien mielenterveyspalveluiden takia

Lapset ja nuoret eivät saa hoitoa mielenterveysongelmiin riittävän ajoissa. Vanhempien on taisteltava saadakseen lapsilleen hoitoa, jos heillä on itsellään voimavaroja. Näin ei pitäisi olla. Riittämättömät matalan kynnyksen mielenterveyspalvelut ja hidas erikoissairaanhoitoon pääsy pahentavat lapsen ja perheen…

Sisällön loppu

Sisällön loppu